Jollei jouluna ole lunta.

Lahettiin vihdoin ja viimein Gladstonesta!!!!!!! Vietettiin viiminen yo juna-asemalla. Herra Laukkumies oli oikeen mukava ku lupas jattaa meille ovet auki niin paastiin kulkeen ulos ja sisalle. Vaihtoehtona ois ollu nukkua villissa luonnossa ilman vessaa. Toisaalta se ois ollu parempi, koska juna-aseman lattia oli niin kylma etta koko kylki oli tunnoton ko heras 10 minuutin torkuilta. Junamatkan maaranpaa oli Noossa jossa vietettiin kokonainen viikko ja joulu.

Noosa on ihan torkian kaunis ja hieno paikka! Se on rikkaiden ihmisten lomamesta ja talot ja paatit olikin sen nakosia. Oltiin suhteellisen mielissaan rannasta joka oli 200 metria meijan hostellilta, Gladstonessa kun ei sita rantaa ihan lahella ollu.. Aivan hassu juttu oli etta meijan hostellissa oli TOSI paljon suomalaisia. Pelkastaan meijan huoneessa yks paiva asu 8 suomalaista. Koko reissulla kun on nahny niita yhteensa noin 5. Oli omituista ku jouluaatto oli ihan normipaiva. Kotoa sai puheluita kuinka syovat jouluateriaa ja ko pukki tulee hetken paasta. Me juhlittiin joulua vasta joulupaivana. Joulupaivan aamuna sitten herattiin ja lahettiin roudaan kaikki herkut joen rantaan jossa vietettiin vahan erilaisempi jouluateria nimittain grillipilleiden merkeissa! 

Meijan jouluseurue koostu minusta, Karosta, Annasta, Leannesta ja Unasta. Tai niin oli tarkotus. Kaks korealaista randomia huonekaveria ja yks ranskalainen paatti sitten kuokkia meijan billeisiin. Ei siina muuta mutta olisivat ostaneet omat ruuat. No korelaiset ei ollu hirmu pitkaan vaan liukenivat jonnekki, ihan kiva niin koska ne ei oikeen kauheesti puhunu mittaan. Ranskalainen jai mutta ruokaa oli oikiasti niin torkiasti etta siita yhelle ranskikselle riitti helpostikki. Mutta joulupaiva oli tosiaan todella erilainen! Tosi lammin oli, ruoka ei muistuttanu vahaakaan perinteista: burgereita ja makkaraa, ei joululauluja tai kuusia, eika perhetta. Mutta tykkasin mun erilaisesta joulusta tosi paljon ja sain jopa yhen lahjan! Jokainen osti jollekki lahjan. Ma sain Leannelta rannerenkaan ja Karppa sai Annalta feikkibarbinukke Lucyn, jolla toinen peukku osottaa toiseen suuntaan ja prinsessatiaran. Noosassa me ei kovasti tehty muutaku hengailtiin rantsussa ja vahan kaytiin ulkona, mutta ihan vaan vahan... Viikon jalkeen matkattiin kohti Brisbanea!

I <3 Brisbane! Oli ihana tulla takasin paikkaan jonka tuntee entuudestaan. Ei tarvi miettia etta mihin nyt menis ettei paatyis hukkaan ja nuo kaupat!! En oo paassy aikoihin kaupoille ko Gladstonen kauppatarjonta koostu lahinna halpahalleista ja parista nuortenliikkeesta. Mentiinki sitten eilen vahan sekasin shoppailusta ja mietittiin tanaan etta mihinhan me nama uudet kamppeet pusketaan ko Kajkarinkka parka alkaa olla jo aika lihava.. Mutta pitaa varmaan taas heittaa jotain pois. Se on muuten melko vaikeaa varsinki ko rakastaa joka ikista vaatekappaletta minka omistaa. Nyt on ollu tosi outoa ko tytot ei oo enaan meijan kanssa. Ollaan ihan kaksistaan puhumassa suomea! Saa naha kauanko menee etta kyllastytaan toisiimme. Anna tosiaan on eri hostellissa, Una ja Leanne meni kaverille majaileen. Ei siina ollaan me nahty joka paiva, mutta todella outoa ku on tottunu siihen etta tytot on koko ajan siina. Huomenna on uudenvuodenaatto. Meilla ei oo viela mitaan suunnitelmia, mutta toivon etta ne selviytyy tanaan.. Pahoittelen kuvien puutetta, mutta kone meni tanaan vihdoin ja viimein huoltoon niin ei saatu siirrettya kuvia. Seukki postaus onki sitten luultavasti melko pian ja pelkkia kuvia!! Ja ehka tekstejaki tulee useemmin ko on mahollisuus kirjotella koko ajan!

Mari

Pot pot pot pot pot...

Pot, pot, pot, pot, potkut sain,
on se vimmattua,
Potkut sain mä toimestain,
syytön ihminen
Mut, mut, mut, mut, muttei lain,
sureta se mua,
Mielin reippain sisukkain,
Vain mä laulelen.


Yleensa en tyoasioita nain julkisesti lahtisi kommentoimaan, mutta koska tama on reissublogi ja viimeaikaiset tapahtumat on niin iso osa meidan elamaa taalla, niin musta mulla on oikeus ja suorastaan velvollisuus avata vahan miten meita ollaan taalla hemmoteltu.

Parin viikon takainen lauantai oli hirvea tyopaiva. Toissa oli ihan sikakiire, tyontekijoita liian vahan, ja kaikki me backpackerit oltiin toissa kolmeen-neljaan yolla. Aamulla Anna heratti meidat kaikki yhdeksalta, etta meidan tyopaikan iso pomo oli laittanut viestin, etta kaikkien meidan pitaa tulla toimistolle. Heti kun unenpopperoisina paastiin sisalle, tama pomo aloitti sanomalla, etta Leanne olisi antanut ilmaiseksi shotteja Marille ja Unalle. Oltiin kaikki puulla paahan lyotyja. Vaikka ei olla tunnettu kuin vahan aikaa, tiesin tasan tarkkaan, etta Leanne ei ole sita tehnyt. Ja Marin tunnen viela paremmin, ja tiesin itsekin tasan tarkkaan, etta vaite ei ollut totta. Pyydettiin todisteita ja niin tama pomo naytti meille sitten valvontakameran kuvaa. JOSSA EI NAKYNYT MITAAN. Ensinnakin kuvakulma oli ihan perkuleen huono, puolet kuvasta peitti viinahylly. Se mita videolla nakyi oli kuinka Leanne rahastaa Unalta ja Marilta oluet. Sitten Leanne laittaa jotain baaritiskille, mutta hyvalla tahdollakaan siita ei saa selvaa, mita se on. Kadet kayvat baaritiskilla, mutta mistaan kameralta ei kuulemma nay mita niissa on. Mutta tietystihan niissa on jotain kiellettya. Totta kai. Ja tahan ainoan videomatskun takia meita koko porukkaa syytetaan nyt varkaiksi. Ihan oikeesti. Tama pomo hoki kokoajan kuinka ollaan "paketti". Etta te kaikki tulitte pakettina ja lahdette pakettina. Me mikaan paketti olla vaan viisi erillista tyontekijaa, jotka loppupeleissa on vastuussa vain omista tekemisistaan. Me ei olla mikaan perkuleen postimyyntipaketti, jonka voi palauttaa kahden kuukauden kokeilun jalkeen takaisin lahettajalle.

Siina hetkessa meita jarkytti se kuinka puun takaa tama kaikki tuli. Kun kasi sydamella voin sanoa, etta olen kaikkeni antanut, tehnyt tyoni hyvin, ja olen oikeesti niin nosso, etten ikina tekisi mitaan kiellettya tai rikollista. Kertaakaan en ole edes ollut minuuttia myohassa toista. Se kaikki tuntui niin epareilulta, ja vastaanvaittaminen tuntui niin turhalta, koska taman miehen olemuksesta huomasi, etta mita tahansa sanottaisiinkaan, niin lopputulos olisi sama. Meidan tulisi lahtea huomenna. HUOMENNA. Ongelma vain on se, etta ollaan Gladstonessa. Jos ei aiemmin olla mainittu, niin taallahan on ihan mahdotonta loytaa majapaikkaa. Ja tama pomo tiesi sen todella hyvin - halusi paasta meista eroon kertaheitolla. Vahat valitti siita miten se tapahtuu. Luulisi isana jonkin verran miettivan asiaa vaikka lastensa kohdalle. Etta on toisella puolella maailmaa, vailla mitaan tukiverkostoa. Ja saa haadon kampasta vuorokauden varoitusajalla. Jokainen motelli ja hostelli on taynna tasta ikuisuuteen kasvavan teollisuuden takia. Vuokrat on karmeita - monet meidankin tyokaverit on joutunut muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse, kun asuminen on niin kallista. Siina me mietittiin sunnuntaipaivana, etta missa vietettaisiin seuraavat yot. Junaliput meilla oli varattu 21.paivalle, ja niista ei rahoja saa takaisin. Tilanne tuntui entista lohduttomammalta, kun meidan lappari oli edelleen korjauksessa ja kenenkaan puhelin ei toiminut, koska Vodafone tekee korjaustoita, jonka vuoksi kenttaa ei ollut yhtaan. Yrita siina sitten tehda jotain suunnitelmia. Onneksi saatiin yhdelta tutulta motellin asukkaalta lainattua kannykkaa.

Kyllahan me tajuttiin heti mika on todellinen syy meidan erottamisen takana. Se, etta ollaan kuitenkin lahdossa 21.paiva. Ne tarvii tyontekijoita jouluksi, mutta annettiin niille kuitenkin varoitusaikaa enemman kuin mita laki vaatisi. Ne tietaa, etta saa reppureissailijoita tanne tosi helposti ja nyt niiden vain tarvitsi paasta eroon meista. Tapa, milla se tapahtui on vaan jotain niin kasittamatonta ja absurdia. Se, mika lammitti mielta edes vahan oli muiden tyontekijoiden suhtautuminen asiaan. Meille on lahetetty tekstareita, fb-viesteja, meille tarjottiin yosijaa jne. Ja nama on ne tyypit, jotka on oikeesti nahnyt meidat toissa, ja tietavat, ettei noi potkut ollu millaan tapaa oikeutetut. Yksi vuoropaallikko jopa sanoi meidan edes asiaa pyytamatta, etta voidaan ehdottomasti laittaa hanet suosittelijaksi, jos haetaan myohemmin toista tyopaikkaa Australiassa.  

Se kertoo jotain taman pomon ammattimaisuudesta, etta se ei suostunut tapaamaan meita tuon tapauksen jalkeen, vaikka sita pyydettiin. Vuoropaallikoiden kautta kaytiin sitten mukavaa kirjeenvaihtoa taman ison pomon kanssa. Ja kun pyydettiin, etta saataisiin kukin erikseen kirjallisena syyt meidan erottamiseen mm. se etta meita (tai edes joitain meista) syytetaan varkaudesta, niin han sanookin, ettei meita sallaisesta ole syyttanyt. Siis tama kaikki on niin suurta pelleilya, etta huh huh. Kylla tassa parin kuukauden aikana on tullut tassa paikassa nahtya mielenkiintoisia tapauksia siita, miten taalla hoidetaan henkilostopolitiikkaa, muttei kylla kaynyt mielessa, etta vastaavanlaista sattuis omalle kohdalle. Tuntuu, etta tama tyopaikka ihmisineen rakastaa draamaa. Mita isompi farssi ja show, sen parempi. Saivatpa taas jotain jannittavaa juoruttavaa tallekin viikolle! En enaa kylla ihmettele miksi ihmiset ei viihdy taalla muutamaa kuukautta kauempaa, jos luottamus omaan tyonantajaan rakentuu tallaisten juttujen perusteella. Tyosta itsessaan tykkasin ja asiakkaat on aivan mahtavia, mutta ei tassa paikassa vakihenkilokunta varmaan kovin hyvin voi.

Saatiin siis lainattua tutuilta seka kannettavaa etta kannykkaa, jotta saataisiin vahan jotain hatasuunnitelmaa vakerrettya. Yksi tyokaveri vinkkasi 20 min ajomatkan paassa olevasta leirinta-alueesta, jossa saattaisi olla tilaa. Sinne sitten soitettiin ja yllattaen se mesta ei sentaan ollut tayteen bookattu. Sika sakissa sitten maksettiin varausmaksu. Seuraavat yot majoituttaisiin sitten asuntovaunussa. Repeiltiin huolella loppupaiva. Etta kun aina on ajatellut, etta sillon on asiat todella huonosti, jos saa potkut, haadon ja joutuu muuttaa asuntovaunuun :D Tuo sunnuntaipaiva oli kylla oudoin paiva hetkeen. Aamulla oltiin toimistolla itku kurkussa kuulemassa potkuista ja illalla vaan naurettiin miten hupaisaa tama kaikki on.

"Life is a tragedy when seen in close-up, but a comedy in long-shot.”
Charlie Chaplin 

 Irkkutytot jaksoi viela soitella tyotoimistoon, josta tama tyopaikka saatiin, ja kertoa tapahtumat juurta jaksain. Samoin ne ottivat yhteytta johonkin tyontekijoiden etuja ajavaan paikkaan. Me Marin kanssa jotenkin vasyttiin aika nopeasti puhumaankaan asiasta. Jotenkin ei jaksa keskittya tammoiseen negatiiviseen asiaan taalla Ausseissa, kun on niin paljon mukavia juttuja kokoajan ymparilla. Eniten tietysti arsytti se, miten EPAREILUSTI meita kohdeltiin. Olisi hyva, jos tuo pomo ymmartaisi (edes sitten jonkun virallisen tahon avustuksella), ettei tyontekijoita tai ihmisia ylipaataan voi kohdella noin. Mutta kuten sanottu, tuon ekan paivan jalkeen koko tama jalkipuinti on tuntunut vaan ylimaaraiselta hosellykselta ja taakalta. Eteenpain sanoi mummo lumessa. Ainakin muistan varmasti loppuelamani missa ja milloin sain ekan (ja toivottavasti vikan) kerran potkut. Ja haadon.

Una oli muuten hyva, kun Gladstonen paikallislehden toimittaja sattui pysayttamaan sen kadulla ja kysyi lomasuunnitelmista. Una sitten postasi Facebookiin statuksen, jossa kertoi, etta lahiaikoina han tulee nakymaan paikallislehdessa oikein kuvan kanssa. Herkullisen asiasta tekee se, etta tiedetaan, etta yksi meidan tyokavereista on kieli ruskeana aina nayttamassa meidan pomolle kaikki Facebook-paivitykset mita muut tyontekijat sattuu tyopaikkaan liittyen kirjoittamaan. Toivottavasti hikikarpalot on edes vahan noussut sen otsalle, kun se on kuvitellut lehtijuttua, jossa me viisi backpackeria poseerataan kuvassa kyynelsilmin ex-tyopaikan edessa ja syodaan purkkipapuja sateenvarjojen alla.

Maanantaina lahdettiin reteesti taksilla kohti Boyne Islandin karavaanialuetta. Perille paastyamme, vaununumeron kuultuamme ja ohitellessamme asuntovaunurivistoa oli Marilla ja mulla ainakin paassa mielikuva 80-luvun sinapinkeltaisin ikkunaverhoin somistetusta kuuden nelion tilaihmeesta. Odotukset ylittyivat roimasti. Meidan vuokraama asuntovaunu oli rehellisesti sanottuna vallan mainio. Ilmastointi, tv, ruoanlaittomahdollisuudet jne. loytyi. Ja sitten vasta riemu repesi, kun nahtiin, etta lahes vieresta loytyi uima-allas. Siella vietettiinkin ekana paivana joku vahan alle viisi tuntia. Olo oli vahan ryppyinen mutta fiilis mahtava. Alettiin nauttia taysilla tasta wannabe camping -elamasta. Parin paivan jalkeen muutettiin vahan isompaan retkimokkiin, jossa oli sitten jo oma vessa ja suihkukin. Se viikko tuolla Boynessa oli kylla tosi mukava. Vahan niinku harjoitusviikko jo tiedossa oleville lomaviikoille Noosassa ja Brisbanessa. Boynessa oli hyvat lenkkimahdollisuudet ja luonto natimpaa ku mita Gladstonessa.

Mutta Gladstone jaakoon siis taakse. Ihan hyvakin, olihan pankkitili paassytkin lihomaan sopimattomaan kuntoon, joten nyt alkaakin sitten tiukka laihdutuskuuri, kun aletaan reissaamaan :P Ratcliffen sanoin: "Vapaus! Vauraus! Elamani rikkaudet!". Outoa tietysti lahtea Gladstonesta, jossa sai paivittain kuulla tokeroja kohteliaisuuksia. Brisbanessa ei ollakaan bow chicka wow wow, vaan tavallisia reppureissaajia, joita ei katsota kahdesti kadulla. No olihan meidan egot kerennykin paisumaan jo tarpeeksi.

Tama kokemus vain osoitti sen, etta mikaan ei ole taalla itsestaanselvyys. Se voisi olla stressaavaa, mutta siihen pitaa vain tottua. Se on nimittain toisaalta koko reissun suola. Se on se, mika tekee tasta kaikesta niin erityista. Ainutlaatuista. Sainpahan siina sitten potkut, haadon kampasta ja muutin asuntovaunuun. Mutta eihan se ole kuule mikhaan!

Karoliina

"Tätä teennäistä hymyä en voi pyyhkiä millään, jähmettyneenä poskipäät vielä kiristyy lisää..."

Eli terveisia asiakaspalvelun mestareilta!

Jannia uutisia, ai etta. En tosiaankaan ole mikaan uusimpien villitysten kokeilija mitä tulee teknisiin laitteisiin. Ylpeydella kannoin nelja vuotta samaa puhelinta ylaasteelta lukioon ja sitten viela ammattikorkeakouluun, silla “silla pystyy ihan hyvin soittaa ja lahettaa tekstareita!” ja kalenterikin loytyi. Puolitoista vuotta sitten ostin uuden puhelimen ja toivoin sille pitkaa ikaa. Mina mitaan iPhoneja ja Androidijuttuja tartte.

MUTTA MITA TAPAHTUI TAALLA. Reppureissaajina meilla on niin pirusti ylimaaraista rahaa viskoa ympariinsa niin mikseipa vahan hifistelis ja ostais uutta kannykkaa. Marin kanssa ostettiin molemmat. Ja samanlaiset. Vahan niinku joululahjaksi itsellemme. Ja miksi odottaa jouluun kun sen voi ostaa jo nyt? NIIMPA. Ja ajatellaan tata myos sijoituksena. Tasta lahin voidaan ilmaiseksi skypettaa puhelimella ja olla Facebookissa. Tasta lahin tiedan aina millon ihmiset menee toihin ja pesee pyykkia! 

Ja yhdella napaytyksella voin lahettaa kuvan Facebookiin. Miten modernia.

Kuten nyt, kun tulin kirjastoon postaamaan taman tekstin (raahattiin vihdoin meidan lappari korjaukseen), niin heti oli kameralle tarvetta! Nimittain Gladstonen (!!!) kirjastosta loytyi hyllypaikka suomenkielisille kirjoille, aika randomia :D

Krhm. Mutta nakojaan talla supersuojatulla kirjastokoneella en onnistu edes kuvaa tahan kirjoitukseen lisaaman, niin lisailenpa kuvia tahan sitten vaikka myohemmin. Krhm.

Bistrossa tyoskenteleminen on mukavaa siita syysta, etta sielta saa yleensa ruokaa mukaan. Tippeja siella ei hirveesti heru, mutta ainakin susta tulee onnellinen ja lihava. Eka kuukausi Ausseissa meni syodessa kaikkea muuta kuin lihaa ja nyt tuntuu, ettei mitaan muuta syokaan. Toi bistro ei nimittain ole ainakaan tunnettu kasvisruoistaan. Kanaa, possua, nautaa, lammasta. Ja kuusi muuta nalkaista backpackeria kampilla ruokittavana. Tanaan mina, Anna ja Leanna oltiin kaikki bistrossa toissa. Kotiin vietiin mukanamme varmaan kymmenen rasiaa ruokaa (mm. lasagnea  <3). Naureskeltiin kylla vahan sille ruokamaaralle ja miten rupusilta vaikutetaan kun aina silmat kiiluen kytataan mita ollaan heittamassa pois. Anna on kasvissyoja, etta se ottaa mukaansa yleensa vain salaattia ja paistettuja perunoita. Mutta perunoista se pitaa sitakin enemman. Tanaan yksi keittion tyontekijoista oli heittamassa pois pellillista paistinperunoiden nakoista hottoa. Anna juoksee baarin puolelta kauhuissaan etta ALKAA VAAN HEITTAKO NIITA POIS! Nainen katsoo vahan kummissaan, mutta laittaa niita kuitenkin Annalle isoon rasiaan. Kampilla hiukan revettiin, ku tajuttiin, ettei ne mitaan perunoita ollu vaan KURPITSAA :DDD Helkutin koyhat nalkaa nakevat backpackerit, jotka vie kampille vaikka puoli kiloa paistettuja kurpitsan palasia. Nam nam vaan. 

Se, etta kaikki ymparilla olevat ihmiset puhuu englantia aidinkielenaan on toisaalta kivaa, toisaalta haastavaa. Itse oon huomannut, etta kayttaydyn taalla aikalailla erilailla kuin Suomessa. Taalla sisainen narsisti saa vaistya, kun ei voi olla kokoajan aanessa, kun talla kielitaidolla ei oikein voi kilpailla paikallisten tyttojen kanssa, jotka on viela pahempia papupatoja kuin itse. Rennommin tietysti hopottelee kamppisten ja muiden tutumpien tyokavereiden kanssa. Arsyttaa, kun jos keskustelen jonkun kanssa pitkaan niin vakisinkin keskustelun sekaan tipahtaa multa taytesana "nii", koska sita kaytan aina Suomessakin. Miettivat varmaan, etta miks mun pitaa kokoajan hokea sanaa polvi (knee).

Kielitaito on kylla kehittynyt paljon. Mutta kylla paivittain tulee vastaan joku sana mita ei ymmarra. Muistan yhden koomisen tilanteen, kun oltiin toitten jalkeen public barissa pelaamassa bilista. Mina ja Anna pelattiin kahta paikallista miesta vastaan. Se toinen oli vaha jerk, latki mailalla perseelle ja muuta hienotunteista. Ja mainitsi samalla kun tahtasi lyontiaan, etta silla on muuten sitten big balls. Ma vaan hymahdin ja olin, etta eh eh ja herranjee. Parasta lappaa, mutta ihan odotettavan tasotonta settia talta idiootilta. Kun juttelin myohemmin tyokaverin kanssa biljardin pelaamisesta, syttyi lamppu vihdoin mun paan paalle: termi "big balls" tarkoittaa niita kaksivarisia bilispalloja. AAAA, makes a lot more sense now! :DD Ei hitto oon kyl nauranut tälle :DDDD

Ja tyosta on tullut niin paljon helpompaa. Alkuaikoina tuskanhiki valahti otsalle, jos joku tilasi samalla kertaa juomat isommalle porukalle. Tuntui, ettei ne pysynyt mielessa viitta sekuntia kauempaa, kun kaikki aivokapasiteetti meni prosessoidessa, etta mita sulta nyt edes pyydettiin. Itsevarmuutta on tullut rutkasti lisaa ja nykyaan pystyy olemaan toissa rennosti ja pitamaan hauskaa. Riippuen tietty missa tyoskentelee, gaming barissa pitaa olla kokoajan perilla mita tekee ja olla tarkkana rahojen kanssa. 


Oon kylla tosi iloinen siita, etta tultiin tanne. Tama tyopaikka on ollut tosi iso oppimisen paikka. Siistia, etta nyt tuntee olevansa jo osa tiimia, tyontekija siina missa muutkin. Ja tykkaan, etta tama motelli on isompi kompleksi - paikka on paikallisille tunnettu, taalla kaydaan syomassa, juomassa, pelaamassa ja taalla jarjestetaan viikottain erilaisia juhlia ja tilaisuuksia. Ku tultiin tanne ei tiedetty mitaan koko paikasta. Olis voinu olla joku murjukin. Eri paikoissa työskentely tuo rutkasti monipuolisuutta tyopaiviin. Suomesta lahtiessa ei kayny mielessakaan, etta paasis esimerkiksi kasittelemaan niin isoja summia rahaa, kun mita gaming barissa meilla on. Korkeintaan näki itsensä käsittelemässä tuhansia banaaneja jollain farmilla - ei suinkaan tuhansia dollareita. Ja se, etta meilla on toissa monesti tosi kiire, koska asiakkaita on paljon, on musta vaan hyva asia. Ei kerkea kyllastymaan ja on pakko oppia tyoskentelemaan tehokkaasti. 


Mutta vaikka asiat onkin taalla suht mukavasti, odotan joulukuun 21. paivaa kuin jouluaattoa. Silloin nimittain huone 11 jattaa Gladstonen taakseen ja suuntaa Noosaan. Eli Marin kanssa saatiin houkuteltua matkaseuraksemme Annan, Leannen ja Unan. Diana meni jouluksi kotiin Irlantiin. Ostettiin Marin kanssa kaikille meille kuudelle tytolle joulukalenterit. Marketissa tsekkailtiin kalenterivalikoimaa. Oli sita perinteista mallia joulupukkeineen ja poroineen ja sitten oli nama. 


krhm. kuva tulee myohemmin...


 Siis kuka pystyisi jattamaan nuo kauppaan? :D Suomessa ei nae koskaan nain overikamalia joulukalentereita! :D 


Loppuun viela sekalainen seurakunta asioita, huomioita ja ajatuksia:


- Taalla tunnin kestavat telkkariohjelmat alkaa puolelta, kun Suomessa ne alkaa tasatunnein. 


- Suomessa Playboy-merkkiset tavarat on lahinna huutomerkki sun junttiudesta, mutta taalla ne on kai vahintaankin ok. Jo kahdella tytolla toista on ollut autojensa ikkunassa Playboy pupu -tarrat ynna muut kraasat. Vai onko täällä vaan paljon junttianteroita? 


- Olen ollut jo kaksi ja puoli kuukautta ilman lakritsijaateloa. Ja selvinnyt h e n g i s s a. 


- En tieda johtuuko se tyosta vai mista, mutta taalla nukutaan helposti kellon ympari. En yleensa ikina pystyis siihen Suomessa. 7-8 tuntia on tarpeeksi, korkeintaan kymmenen. Taalla nukkuis ja nukkuis, koska vasyttaa aina vaan. 

- Meidan huoneessa on karpasia paivisin enemman kuin keskiverto afrikkalaiskylassa. Menee hermot. Meilla kaikilla. Kuulen jo unissanikin Marin vihaisen "PUHALLA V*****N SIITA!" Tulee niin tunteella aina <3


- CUUBAHH. Alkaa olee muuten aika kuuma taalla tuota noin. Mietityttaa miten kuuma sita onkaan sitten kesalla. Taidan muuttaa mereen tai uima-altaaseen.


- Valilla sotkuisiin kamppiksiin menee hermot. Mutta jotenkin on viela vahan vieraskorea, eika viitsi aloittaa kolmatta maailmansotaa likaisen keramiikan takia. Mutta valilla toivois, etta ne laittais vahan valoja paalle. Etta koko yoksi keittionpoydalle unohtuneita liharuokia ei laitettaisi tyynesti takaisin jaakaappiin odottamaan lounasaikaa. Mutta muuten ne on parhaita tyyppeja ikina. Ihan huippua, etta ollaan ystavystytty niiden kanssa nain hyvin ja jatketaan matkaa yhdessa.

- Taalla ihmiset vauvasta vaariin on tosi ystavallisia. Siis lapsetkin. Olin toissa alakoulun paattajaisjuhlissa (taallahan lapsilla alkaa siis kesaloma nyt), niin yleensa ne lapset oli tosi kohteliaita, ojensi likaisia astioita, kiitti natisti jne. Melua niista sadasta sokerihumalaisista tenavasta lahti kylla ihan yhta paljon kuin suomalaisista kollegoistaan.

- En tieda mika meita vaivaa, mutta aina kun lahdetaan ulos, niin seuraavana aamuna muistissa on enemman mustia aukkoja kuin jaakiekkoilijan hammasrivistossa. Ja joka kerta. Pakko olla jotain tekemista sen kanssa, etta Irlanti, Suomi ja Englanti on kaikki sellasia kaljakulttuureita, niin eihan ilta voi paattya kuin hyvin sumuisesti. Odotan kylla sita hetkea kun paastaan Noosaan, jossa kukaan ei tunne sua. Kukaan ei kato sua, etta tuolla ne RG:n tytot taas vetaa kaljaa kaksin kasin. Mutta what happens in GladVegas stays in GladVegas. Enaa paalle viikko Noosaan!

Karo