Lassie palaa kotiin

M: "MÄ NÄÄN MÄNTYJÄ, KATO MÄNTYJÄ!! JA PELTOJA!!!!!!"

K: "Shhh, Mari, mä en halua, että noi meidän takana istuvat luulee, että ollaan oltu kaksi viikkoa Thaimaassa ja nyt näin fiiliksissä Suomen havupuista"

M: "MUTTA KATO NYT NIITÄ!!! KATO NOITA TALOJA, HEI TOSSA ON JÄRVI!!!"

Mari ja Johanna

Lentokoneessa hymyilytti kovasti. Laskeuduttiin Helsinki-Vantaalle ja Mari päästi loputkin höyryt ulos. Mulle Helsinki ei ole niin kotoinen kaupunki ja siksi tuntui vielä vähän siltä kuin olisi reissussa. Mutta oli ihanan outoa ja oudon ihanaa kuulla suomea joka puolella. Oltiin yötä Marin siskolla ja seuraavana päivänä lähdin kohti Ähtäriä. Junassa pääsin sisälle samaan mielipuolikohtaukseen ku Mari lentokoneessa. Onneks mulla ei ollut ketään kenelle puhua. Mä oon ihan kohta kotona, ei vitsit!!! Kotona porukat oli järjestänyt kunnon köyhänmiehen tervetulijaisshowt, joista sen enempää :D Ihanaa tuntea itsensä kaivatuksi.

Nyt ollaan oltu reipas kuukausi Suomessa. Pieni tauko piti pitää täältä blogin puoleltakin, ja keskittyä vaan Suomeen ja ihmisiin täällä. Kiva kesä, vaikka aluksi mietitytti miten saa ajan kulumaan ilman kesätöitä. Joo ei pelkoo :D Pienet kriiseilyt kuuluu tietysti asiaan alkavan koulun suhteen. Vuosi on tarpeeksi pitkä aika pyyhkimään mielestä kaiken nykyisiin opintoihin liittyvän ja tuomaan tilalle muita vaihtoehtoja tulevan suhteen. Viikon päivät meikäkin pohdiskeli asiaa 24/7 tuskissaan, että mille päälle rupeis. Repäsiskö jotain typerää. Tällä hetkellä Ouluun palaaminen ei enää ahdista yhtä paljon. Puolitoista vuotta koulua jäljellä, kai se nyt menee vaikka päällänsä seisten (näinhän me toisillemme vakuuteltiin jo ennen reissua). Saisi edes jotain hoidettua loppuun, vaikka hakisinkin myöhemmin muuhun kouluun, jos ei tämä juttu nappaa. Ja koulun jälkeen voikin palkita itsensä vaikka jollain reissulla ;D Sen voi ainakin sanoa, että nyt kun tämän matkan suruaika on eletty, niin entistä enemmän on kaipuu jonnekin. Marilla on kuulemma samat tuntemukset. Aika pyllystä tämmönen Nälkä kasvaa syödessä -efekti. Kaikki muiden ihmisten matkablogit pitäis laittaa pannaan, sillä tulen oikeesti kateelliseksi niitä lukiessa. Vinkkinä siis kaikille muille, että ei kannata minnekään koskaan lähteä, koska se kaukokaipuu ei ainakaan pienene siellä reissussa! :D Mutta nyt on kai vain keskityttävä itsensä motivointiin. Oulussa on koulun lisäksi ihanat lirppulörpöt, mun rakas kämppä ja maailman paras Marinadi. 

Kivaa kuulla välillä mitä aussitutuille kuuluu. Tän hetken oudoin uutinen on ehdottomasti se, että meillä on yksi Newmanin tuttu Australian Big Brother -talossa :DDD Kyseessä on meidän työkaverin veli, joka norkoili aina meidän baarissa muutenkin, ja tuli sitä kautta tutuksi. Jopa sen esittelyvideolle oli kuvattu pätkä meidän työpaikalta :D Hiukan hauskaa! Pikkuhuomautuksena muuten, että tyyppi on monimiljonääri (tekee bisnestä asunnoilla, Newmanissa kun tunnetusti asuntojen hinnat vaan nousee ja nousee). Joillain muillakin asukkailla on salaisuuksia, joita niiden pitää varjella kanssa-asukeilta ja yleisöltä. Australian lehdistö on tietty Georgen salaisuuden jo onkinut selville, toivottavasti ei vaikuta negatiivisesti katsojien äänestysintoon, sillä olis hauskaa seurata sen edesottamuksia siellä.

George esitellään videolla kohdasta 23:35 alkaen, ja biljardipöytäkohtaus on tosiaan meidän työpaikalta :D 

Niin outoa jälleen kerran!

Mutta niin. Tässä kohtaa tämä blogi hiljenee. Kiitämme kaikkia teitä mukana elämisestä! Ja yrittäkää varoa niitä matkakärpäsiä.

Puss och kram!

Karo ja Mari

"World is your kilpatrick oyster"

Balilta lähdettiin takaisin Bangkokiin. Tarkoituksena olisi viettää vielä pari viikkoa Thaimaassa brittiläisen Newmanissa tapaamamme Paulan kanssa. Meillä ei Marin kanssa ollut hirveen suuret odotukset maata kohtaan. Paula saapuis maahan päivä meidän jälkeen ja sanoi haluavansa viettää pääkaupungissa muutaman päivän. Koska me oltiin Bangkokissa tarpeeksi aikaa jo vietetty, päätettiin, että me Marin kanssa mentäis odottamaan Paulaa Koh Samuin saarelle siksi aikaa. 

Bangkokissa vietettiin kuitenkin yksi yö samassa hostellissa missä viimeksikin, Hua Lamphongin kaupunginosassa. Ihan vieressä oli juna-asemakin, mistä käytiin ostamassa juna-bussi-lautta -  yhteislippu seuraavalle päivälle. Seuraava päivä menikin ostoskeskuksessa (ei löydetty oikein mitään), syömässä ja odotellessa junan lähtöä asemalla. Junassa Maria vastapäätä istui thaimaalainen nainen, jonka vanha äitimuori oli taas mun kanssa nokakkain. Siinä käytiin aika pitkäkin keskustelu ilman yhteistä kieltä, kun nämä matamit puhua pölpöttivät ja kyselivät - me useimmiten vastasimme vaan hymyillen ja olankohautuksilla, koska ei oo tullut tota thaita opiskeltua. Mutta ei se tuntunut niitä haittaavan. Kielimuuri ylittyi aina välillä: Koh Taolle mennään ja ei, ei olla amerikkalaisia. Suomalaisia. Suom... Eurooppa. Niin, Eurooppa. Mutta aivan superihania naisia, tarjosivat meille jotain ihme hedelmiä, mitä ei oltu ennen syöty. Ja toinen huolehti, että konduktööri tulisi laskemaan ja petaamaan Marin sängyn. Tosiaan, jos en vielä maininnut niin tää juna oli tosiaan yöjuna. Kahdesta vastakkaisesta penkistä sai tehtyä sängyn ja seinältä sai laskettua toisen sängyn sen päälle. Ja junavirkailijat kävivät jokaisen sängyn laskemassa, sitomassa sen paikoilleen, asettamassa petivaatteet jne. Valot olivat päällä koko yön, meteli oli kova, vähän vilpoista (vaikka olikin peitto), mutta jonkun verran sai nukuttua. Joskus aamuyöstä oli meidän pysäkin vuoro.

Juna kulkee vaan

Vastassa oli thaimies, joka käskytti tyhmiä turisteja kuin lammaslaumaa. Yksi pariskunta ei heti uskonut, että hekin kuuluvat muiden kanssa samaan ryhmään, vaikka mies äänekkäästi huutaen niin vakuutti. Kun joku toinen sanoi heille, että juu tuo ryhmä on ihan oikea, niin thaimies ei enää huolinut heitä edes mukaan. Saavat kuulemma odottaa kaksi tuntia täällä seuraavaa kyytiä, kun eivät uskoneet heti. Niin ne jäivät sitten tyhjälle asemalle aamuyöstä odottamaan seuraavaa bussia.

Bussilla mentiin satamaan, missä taas odotettiin pari tuntia. Joka puolella saa kyllä venailla. Lautalla nojasin päätä seinään ja sain hetkiseksi nukahdettua. Meillä ei ollut saarella vielä mitään majapaikkaa, mutta lautalla yksi nainen mainosti omistamaansa paikkaa ja hinta-laatu-suhde vaikutti hyvältä. Samalla saatiin autokyyti paikan päälle. Koh Samuilla oltiin siis Lamai Beachilla. Meidän bungalow oli ihan rannalla ja ovesta kun astu ulos oli pakko lauleskella välillä Tsä-tsä-tsä-tsäreborgin mainoslaulua. Niin matkamainokselta se ranta palmupuineen näytti.

No tässä ei näy palmuja... Otettiin koko Thaimaareissun aikana varmaan yhteensä 10 kuvaa :D Onneks Paula otti jotain myöhemmin kännykkäkamerallaan...

Tulevat päivät siis vietettiin siis ihan rehellisesti lomaillen. Aamupäivästä rannalle ottamaan aurinkoa, sitten syömään, sitten lööbailua, sitten ehkä käppäiltiin ostoskadulla. Muutaman päivän päästä tuli Paula ja VOI JEE miten ihanaa oli nähdä tuota ilopilleriä! Muistan, kun aloitettiin työt Newmanissa, kumpikaan meistä ei ensin välittänyt oikein Paulasta. Jonkinlaisia ennakkoluuloja ja -asenteita tunnistin itsestäni. Luulin, että sillä olis kokoajan joku esitys päällä ja että se ei olis aito. Harvoin mulla tulee tilanteita, joissa en jostain ihmisestä tykkäisi. Siispä yhtenä päivänä tietoisesti päätin siirtää aiemmat fiilikset sivuun ja antaa itelleni mahdollisuuden tutustua siihen oikeesti. Ja minkälainen tyyppi Paula onkaan. Se on räiskyvä, iloinen ja tosi lämmin ihminen. Jos se tykkää jostain ihmisestä, niin se näyttää sen ja kunnolla. Paula on aivan loistavaa seuraa, heittää läppää kokoajan, nauraa ja usein sanoin sille, että maailma on menettänyt siinä kyllä jonkun imitoijan tai näyttelijän :D Paula on semmonen bileiden päätähti, minne meneekään. Ja se rooli sopii sille tosi hyvin. Kaikki tyypit teki  oman osansa meidän Newmanin työporukan yhteishenkeen, mutta mielestäni Paula toi ehkä eniten energiaa ja väriä.

Paula on myös jumalainen party animal, ettei mitään rajaa. Newmanissa se oli aina töiden jälkeen kaatamassa kuppia, mutta silti se oli töissä skarppina. En ymmärrä miten sen kropan on mahdollista toimia niin vähillä yöunilla :D Ja totta kai Paula halusi ehdottomasti, että mennään Koh Phanganin saarelle Full Moon Party -bileisiin. Me oltiin Marin kanssa siinä vaiheessa jo jotenkin niin kyllästytty kaikkeen mihin kuuluu hervoton bailaaminen, niin vähän vastenhakoisesti oltiin mukana jutussa. Mutta mukana kuitenkin. Koh Samuin saarelta matkattiin täpötäydessä lautassa kohti tätä tunnettua bilesaarta. Ja täytyy sanoa, että jos ei pari päivää aikaisemmin menojalkaa vipattanut yhtään, niin viimeistään siellä alkoi tärinät :D Koko saari on täynnä nuoria matkaajia ja kaikki on semmosella kreisibailausfiiliksellä, ettei ihme jos tarttuu :D Taksilla matkattiin meidän majapaikkaan. Paula nostatti juhlafiilistä jo autossa, kun paljon lupaa kyselemättä alkoi kaivelemaan taksikuskin cd-valikoimista jotain hetkeen paremmin sopivaa thaimaalaisen joiku-joiku-iskelmän sijaan. Saari rantoineen näytti tosi nätiltä. Ei hitto. Tästä tulee oikeesti kivaa.

Meidän bungalowhuoneistomikälie oli ihan jees, tilava ja rannan vieressä. Päivällä oltiin ottamassa aurinkoa. Kun oltiin jo takaisin meidän miniterassilla, Mari alkoi puhumaan kuinka tuon yhden pojan olemuksesta tuolla kaukana rannalla tulee mieleen Simon. Ei siis tämä meidän Newmanin Simba-Simon, vaan se Simon, jonka kanssa hengailtiin jo ekalla viikolla Ausseissa Sydneyssa. Kuulemma kävelytyyli on samanlainen. Mua huvitti ajatus siitä miten hassua se olisi. Mutta eihän se nyt voi olla. Mari on kuitenkin hyvä näissä jutuissa (meikä osais tunnistaa jonkun kävelytyylistä varmaan vaan tapauksissa, jossa tyyppi linkuttaa). Mua jäi vaivaamaan asia. PAKKO mennä tarkistamaan. Ei jää ainakaan häiritsemään enää. Ne kaksi poikaa istui rannalla yksistään niin en kehdannut mennä hengailemaan muuten vaan niiden liepeille, niin päätin naamioida toimintani valokuvaukseen. Niinpä lähdin kävelemään rantaa pitkin, otin valokuvia ja "hienovaraisesti ja huomaamattomasti" tuijottelin silmät viiruina olkani ylitse heidän suuntaansa. 

Ei hitto en nää vieläkään.

Voi pentele, pitää mennä lähemmäs.

Kun olin jo 10 metrin päässä, enkä vieläkään ollut yhtään varma, päätin mennä juttelemaan ja kertoa rehellisesti, että joo sori, et ollutkaan mun tuntema tyyppi, piti kuitenkin tarkistaa. Kun astelin lähemmäs alkoi tuo vaalea poika kans katsomaan meikää epäuskova ilme naamallaan.

"...Do...Do I know you?"
"DO I KNOW YOU?! Are you Simon? :D"

Että ei muuta ku että EI JUMALAUTA SAMA TYYPPI! Jonkun verran silläkin oli ulkonäkö muuttunut, ettei heti tunnistanut. Siinä sitten kummatkin huutaa kuinka outoa ja uskomattoman randomia on tavata 10 kk:n jälkeen toisessa maassa, yhdellä saarella ja yhdellä monista saaren rannoista. Marin huusin kanssa paikalle ja siinä vaihdettiin sitten 10 kk kuulumiset samalta seisomalta. Kaverinsa kanssa ne olivat lähteneet eri teille jossain vaiheessa reissua ja nyt Simon matkasi toisen saksalaisen pojan kanssa. Saako vielä kerran sanoa, että maailma on ihan hemmetin pieni? Samaan kategoriaanhan meidän reissun aikana kuuluu tapaukset

1. Itärannikolla tutustuttiin ranskalaiskokkiin, joka tavattiin uudestaan tuhansien kilometrien päässä Länsi-Australiassa kansallispuistossa

2. Brisbanessa hostellissa töissä ollut itävaltalaispoika oli asunut samassa talossa mun kanssa Oulussa.

Sekoaa pää tämmösten sattumien kanssa, huh huu. Mun mielestä aika destiny-settiä (:D), että tavataan meidän reissun eka kaveri meidän reissun vikassa paikassa. 

Mutta tosiaan, nyt itse asiaan. Meidän Bobby oli sanonut joskus, että kuulemma pre-partyt on paremmat ku itse full moon -bileet, koska sillon ei vielä ole niin paljon ihmisiä. Siispä oltiin partyja edeltävänä iltana myös ulkona. Ja olihan se aikamoista :D Kaikki oli tosi hyvällä asenteella messissä ja oli vaan ihan hurjan hauskaa :D Tosi helposti siellä ihmispaljoudessa kyllä erkanee omasta porukasta ja mekin palattiin takaisin kämpille kukin omaan aikaansa. Pientä aamun koomailua ei seuraavana päivänä enää muistanut, kun vuorossa oli the night. Porukkaa oli liikkeellä ihan hemmetisti ja neonvärit vilkkui. Vähän kyllä ehkä ahdistikin se väkimäärä. Kun on joskus ollut baareissa, missä ei oikein pääse eteensä, niin miettii sitten kun on tuhansia ihmisiä yhdellä rannanpätkällä. Semmosen vinkin voi antaa muille Full Moon Partyihin menijöille, että mitään muuta ei tartte ku rahaa (ne on hyvä tunkea vaikka rintsikoihin) ja kengät. Vaatteetkin on ihan jees. Kukaan meistä ei ottanut kännyköitä tai kameroita, turhaa niitä on sinne viedä pöllittäväksi. Mulla oli illalle yksi sääntö: viinabucketin jälkeen pitää ostaa seuraavana vettä. En muistanut, vaan jostain syystä yhtäkkiä mun käteen kasvoi kalja. Näissä bucketeissa on siis pikkupullo viinaa, thaimaalaista energiajuomaa ja lantringit.  Ja senhän siitä saa, että meikää alkaa myöhemmin hiemanvähän väsyttämään ja jossain vaiheessa yötä käydään keskustelu

K: Mari... Pitääks mun mennä kotiin?

M: No emmä tiiä, miltä sust tuntuu? Tuntuuko susta, että sun pitää mennä kotiin?

K: Eiku... Sano ny pitääks mun mennä kotiin?

M: No haluuks sä mennä kotiin?

K: Sano, että mene kotiin.

M: Mene kotiin.

K: Okei...

(Kuvat pre-partyista)

Ja niin meikä osasi onneksi lähteä oikeeseen väliin nukkumaan kämpille (progress!). Paula ja Mari jaksoi painaa aamuun asti. Kylläkin meidän bungalowille palatessa sitten sattui ja tapahtui, kun Mari astui lasinsiruun. Eikä se eka sitä edes huomannut niissä loppujuhlahumuissa, vaan käppäili hiekassa ihan reippaasti. Myöhemmin huomas, että ohos, onpas aika syvä hiekkainen haava. Ambulanssimiehet sitten tuli noutamaan ja Mari sai viisi tikkiä matkamuistoksi. Kaikki majapaikassamme työskennelleet naiset oli kyllä tosi auttavaisia ja huolehtivaisia. 

Päivän päästä meidän olikin jo jatkettava matkaa takaisin Bangkokiin. Paula jäisi vielä hetkeksi tälle saarelle, eli vuorossa olisi jäähyväiset. Kamalaa sanoa heipat ihmiselle, ketä ei luultavasti tulisi enää tapaamaan. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta Paulakin on semmonen tuuliviiri, että välillä se on jäämässä Australiaan töihin ja välillä se suunnittelee lähtevänsä Kanadaan. Että mielenkiintoista seurata minne se lopulta päätyy. Paula on aivan ihana tyttö ja jotenkin mun mieltä lämmitti, että sekin tykkää meistä sen verran, että halusi tulla meidän kanssa Thaimaahan (vaikka se on tyyppi, jolla on kavereita kaikkialla minne se menee). Full Moon Partyt oli muutenkin täydellinen tapa päättää meidän 10 kk:n reissu. Voisin jopa kuvitella meneväni uudestaan, ei tommosia kemuja joka päivä näe. Ja ne oli tarpeeksi isot bileet juhlistamaan tätä onnellisuutta, jota tämä reissu on meille kummallekin tuonut. Vaikka seuraavat pävät olikin kipeän jalan kanssa Marille aika tuskaa.

En voi edes kuvitella miten nannaa on kantaa 25 kiloa tavaraa, kun jalka on paskana. On kuuma ja joutuu matkustamaan. Mä yritin auttaa mahdollisuuksien mukaan, mutta paljon Mari joutui sen rinkan kanssa linkuttelemaan eteenpäin. Bangkokissa majoituttiin hostelliin, jota Paula oli suositellut. Paikan omistaja oli tosi auttavainen ja sattumalta sillä oli myös kainalosauvat, joita Mari pysty lainaamaan. Vaikka ne sauvat ei mukavimmasta päästä ollutkaan. Liikkuminen oli niilläkin aika vaivalloista. Hankalan tilanteesta teki se, että oltiin suunniteltu, että ostetaan lähes kaikki tulijaiset Bangkokista. Yhdessä ostoskeskuksessa kun käytiin niin vartija näki Marin vaivalloisen liikkumisen ja tarjos meille pyörätuolia :D Siinä sitten huristeltiin sillä. Ihan en omaishoitajaksi ole luontaisesti syntynyt, hyvä, etten kolaroinut sitä Marin jalkaa pahempaan kuntoon :P (Pyörätuoli saatiin myös lentokentällä. Ja pyörätuolin takia päästiinkin läpi eri kautta ku muut pulliaiset.) Bangkokiin matkaaville voidaan suositella We Bangkok -hostellia, tosi hyvä tunnelma paikassa ja auttavaista henkilökuntaa, joka jaksoi kertoa vinkkejä Bangkokista. Chatuchak-viikonloppumarkkinoilla kannattaa kans ehdottomasti käydä.

Ei ollu kivvaa

Aamuyöstä lähdettiin taksilla kohti lentokenttää. Oli tosi nätti aamu ja Bagkok näytti jotenkin seesteiseltä. Tyyneltä. Itseen tarttui sama olo. 

Nyt mennään kotiin.

Karoliina

Balilla Leijonakuninkaan kanssa

Kolmen Bangkokissa vietetyn päivän jälkeen olin enemmän ku ekstaasissa Baliajatuksesta! Ja tietty siitä että näkee meijän keittiön pienenen leijonakuninkaan Simban. Simon kerto mulle tulevansa 7 pv yöllä kolmelta ja me sitä siellä hostellin aulassa venaillaan ja mietin että hmm missä se on?! Googletan Perthistä tulevat lennot ja siellä ei oo ainuttakaan Jetstarin lentoa. Mjoo vissiin väärä yö. Herra saapu sitten 8 pv yöllä! Mikä ei haitannu yhtään pääasiahan oli että se saapu. Ei sillä Simon ei muutenkaan ollu kovin perillä omista lentoaikatauluistaan tai muustakaan, koska minä tiesin paremmin lentoyhtiöt millä se lentää koska hänhän luuli lentävänsä Qantasilla! Mulla ja Karolla siis kaks yötä takana Kutassa ja Simballa yks ja oltiin kyllä oikeen tyytyväisiä matkan jatkumisesta.. Pääasiassa se on australialaisten kanaria (vaikkei kanariassa nyt mittään vikaa oo!) ja joo menoki oli sen mukasta. Tietääpähän minne mennä jos haluaa kreisibailata. Haluttiin kaikki vaan ottaa RENNOSTI, koska ei oltu Karon kanssa lomailtukaan ko kaks kuukautta ja Simon työskennelly viimiset neljä kuukautta niin tarvittiinhan meki se breikki. Ihan vaan myötätunnosta jos ei muuta.



Matka jatku Ubudiin jossa oltiin vissiin kaks yötä en ihan tarkalleen muista siis. Ubud on temppelikaupunki, vaikke koskaan sinne temppeliin asti päästykkään.. Käytiin turistimarkkinoilla, apinametsässä, hengailtiin, hengailtiin ja hengailtiin! Niin ja asuttiin talossa. Kaks kerrosta, keittiö, kaks kylppäriä ja olkkari. Se oli ihan parasta ja aamiainen tarjoiltiin suoraa omassa olkkarissa! Voikos olla enempää luksusta. Euroissa yöhinta per lärvi oli alle 10, koska meijän talon ulkopuolella oli menossa joku remontti. Ei sillä että siitä ois mitään haittaa ollu koska balilaiset raksamiehet osaa tehä yllättävän hiljasta työtä!

Vauva-apinoita

Monkey Forest, Ubud

Aamiainen

Ubudista matka jatku Gili Trawanganille joka itseasiassa ei oo Balia vaan Lombokin saari, mutta ei se mittään. Paattimatka sinne kesti noin kaks tuntia muistakseni, koska otettiin nopiampi vene. Hidas vene on halvempi, mutta sillä ei oo aikatauluja niin se lähtee ku lähtee, sun kanssa tai ilman. Tai sitten meitä on huijattu, mikä ei olis ihme. Gili Trawangan oli aikas paratiisi ja jämähettiin sinne 10 yöksi. Ja pääasiassa ei tehty mittään! Syötiin juotiin hengailtiin oltiin maattiin rannalla ja Simba kävi sukelluskurssin. Gilillä yhestä ravintolasta tuli aivan meijän suokkari koska ruoka oli aivan parasta ja tarjoilijana oli Herra Noodel jolla oli maailman pisin peukolankynsi. Yks päivä pyöräiltiin saaren ympäri, koska niin siellä ei oo autoja eikä mopoja. Ainoastaan hevoskärryjä ja polkupyöriä eli voiko lunkimpaa olla! Time well spent ja hyvin tyytyväiset kolme reissumiestä jatko matkaa takas Ubudiin.

Pyöräretki

Nyrkkipyykki

Newman-läppää

Iloinen reissumies

Iloiset reissunaiset

Snorklausretkellä. Karo koski kilpikonnaan!

Noodle!

Ubudissa aikaa ei ollu kovin kauaa. Enään en ees muista kuinkako kauan. Kaks yötä? Ehkäpä. No ne meni sitten ihan vaan tuliaisia ostellessa ja aikaa kuluttaessa. Ubudin jälkeen takasin Kutaan. Simonilla oli yks yö ja meillä Karon kanssa kaks. Simoni läks ja itkuhan siinä tuli vaikkakin oli onnellinen siitä että mini pääsee kotiin rakkaiden luokse. Mutta nähhäänkö vielä? Toivottavasti!

Bangkokin kautta Balille

(Jack Bauer:) The following takes place between the 3rd and the 6th of June...

Ausseista lähdettiin sekavin mielin kohti Bangkokia. Ihanaa oli vaihtaa maisemaa ja päästä pois Sydneyn sateista. Vaikka ne Aussit joutuikin jättämään taakseen. Kumpikaan meistähän ei ollut ottanut mitään selville Thaimaasta, eikä liioin Balista, jonne kolmen Bangkok-päivän jälkeen siirryttäisiin. Rahanvaihtopisteessäkin sanottiin vaan, että Thaimaan rahaa, kiitos. Ai bahteja vai, okei, pidetään mielessä. 

Thaimaahan saavuttiin joskus iltasella ja lentokenttäselvittelyjen jälkeen hypättiin taksiin. Junalla pääsis keskustaan sikapaljon halvemmalla, mutta ei käynyt edes mielessä, että siihen oltais turvauduttu. Koska ei me oikein tiedetty mihin me ollaan edes menossa. Taas olis voinut olla vähän enempi asialla näiden asioiden ennaltaselvittelyjen kanssa. Varsinaisia pesunkestäviä backpackereita. Joten niin mentiin kuin eläkeläispari Teneriffalla vaan taksiin ja annettiin osoite kouraan. Kaasua.

Yhdeksän kuukauden reissun aikana on tottunut siihen kuinka itse on se keskustelun osapuoli, joka ei välttämättä aina ymmärrä joka sanaa mitä toinen sönköttää. Englannilla on aina pärjännyt, tai ainakaan se ei siitä toisesta ole kiinni. Ja nyt heti taksissa Mari ja minä revittiin toisiltamme hiuksia päästä, kun ei ymmärretty yhtään mitä se taksikuski meille vänkkää ja se ei tajua mitä me yritetään sille selittää. KETTU. Pienesti se harvahapsinen thaimies meille varmaan jo herppasi, kun yritettiin saada sille asiaamme perille. Ei onneksi jättänyt moottoritien varteen. Rauhaa ja rakkautta tulimme siis tuomaan tännekin. 

Virolainen kamumme kävi parturissa. Seinät oli täynnä kuvia 80 - 90 -lukujen muodikkaista hiustyyleistä.

metrolippu

Hostelli oli oikein jees, kun on tottunut Aussien hostelleihin, jotka on ollut tasoltaan aina vähä sieltä sun täältä. Huoneessamme tutustuttiin virolaiseen mieheen, jonka kanssa hengailtiin pari päivää, kun se esitteli meille Bangkokia. Metroissa on täällä semmoset muovikolikot lippuina, ne oli hauskat. Toinen uusi tuttavuus kenen kanssa käytiin shoppailemassa oli yks saksalainen tyttö. Se pyysi meitä mukaansa myös Skydeck baariin, jossa kuulemma on Hangover 2:stakin kuvattu. Mekot päälle ja taksilla matkaan. Satoi ja liikenne oli ruuhkaista. Hypättiin kesken kyydin pois ja käveltiin loppumatka. Mulla, Marilla ja tuskin sillä tytölläkään ei ollut kovin kummoista kuvaa miten hieno paikka oli kyseessä. Kun ei oo leffaakaan tullut katottua. No alkoi pikkuhiljaa hahmottua.

 
Eteisaula oli järettömän kokoinen autio paikka, ovimies kysyi olemmeko matkalla Sky Baariin. Yes, we are. Tämä ohjasi meidät sitten hisseille, missä piinallisen (arvokkaan?) hiljaisuuden saattelemina odoteltiin hissiä hissipojan seisoessa ryhdikkäänä vieressä. 64. kerroksessa nais- ja miestarjoilija toivottivat meidät hymyillen vastaan, ja kolmas tarjoilija lähtee saattamaan meitä pöytään. Shit fuck crap me ollaan hienossa paikassa. No niin, aika nostaa nenät pystyyn ja olla kuin kuuluttaisiin tänne. Drinkkimenun kun avasi, niin ekalla sivulla löytyi shampanja. Tytöt, miten olis, jätetäänkö tänään skumpat väliin? Meikä valitsi Baileysia maidolla, tytöt tais ottaa mojitot. Kyllä yhtiin drinkkeihin nyt vielä on varaa, mutta jos oikein rupeis ryyppäämään, niin lompakko kevenis reippahasti. Vaikka ollaankin Thaimaassa. Mun 15 cl drinkki tais maksaa jotain 14 euroa, jollen nyt väärin muista. Ihan tarpeeksi mun mielestä.

Tarjoilijoita seisoi pöytien väleissä aistit teroitettuina äärimmilleen siltä varalta, että joku asiakkaista tarvitsisi jotain. Pistaasipähkinäkulhot täytettiin ja oliiveja tuotiin lisää. Ja ohjailtiin vessaan. Kun nousin ylös, en yhtään kerinnyt edes pälyilemään restroomia, kun yksi tarjoilijamies puff-ilmestyi paikalle ja kysyi olenko matkalla naistenhuoneeseen. Yes yes. No tämä lähtee saattamaan mua oikeeseen osoitteeseen, eli siis kävelee kaksi metriä edellä, kunnes toinen miekkonen jatkaa sanattomasta sopimuksesta mun kävelyttämistä pissalle. Sama juttu toistuu, kun kolmas mies kulkee edelläni seuraavat viisi metriä samalla kun ohitamme neljän tarjoilijanaisen rivistön. Ja kaikki tervehtivät hymyillen. Seuraava tarjoilijaherra osoittaakin jo (onneksi), että arvon neiti, restroom löytyy tuon oven takana. Vessassa ei pokka enää pidä kovin hyvin, vaan hihittelen itsekseni koko tilanteen koomisuudelle. Mutta jos on hieno ravintola, niin oli hieno vessakin. Kädet pyyhittiin froteepyyhkeisiin, jotka oli rullattu pyramidiksi pöydälle. Oli kukkia ja kaikkea. Henkisesti valmistauduin kohtaamaan samat tarjoilijat oven ulkopuolella ja toivoin, että ne luottaisivat suunnistustaitoihini edes sen verran, etteivät sentään saattaisi takaisin pöytään. 

Laskun maksettuamme oli varsinainen skydeck-puolikin jo avattu. Ulos siis katsomaan miltä näyttää Bangkok yläilmoista. Orkesteri soitti musiikkia ja me tuijoteltiin valoja. Yks Ausseissa tapaamamme jenkkityttö postasi muuten äskettäin, että oli saanut lähteä tästä ravintolasta aika vikkelään, kun olivat kaverinsa kanssa poseeranneet portailla Hangover 2:n tyyliin. Eivät ilmeisesti tykkää. 

Hangover 2

 

Oltiin iloisia, kun kolme päivää Bangkokissa meni suht vikkelään. Ei ihan hirveesti tykätty. Kaikkialla hirveen kiireistä, meluista, likaista ja hajuista. Jonkin verran käveltiin ympäriinsä, paljon liikuttiin metrolla, kerran tuk-tukilla ja kerran uskaltauduttiin paikalliseen bussiinkin. Bussit täällä menee ja lähtee, oot sä kunnolla kyydissä tai et. Miten vetreitä paikalliset mummot on? Tulevat kerrat Bangkokissa oli paljon mukavempia, kun vähän jo hahmotti kaupunkia. Mutta ekalla kerralla oltiin kyllä vaan iloisia, että päästiin pois. 

I want his job!

tuk-tuk

Karoliina