Pohjoseen päin!

Torstai aamuna 10 luovuttiin meidan saksavoittoisesta dormista, tarkotuksena lähtiä illalla kohti Byron Bayta. Päivällä meillä siis ei ollu paikkaa missä olla tai oikeestaan mitään järkevää tekemistä tai järjetöntäkään koska omat pienet viimeiset muoviset aussirakkausrahaset ovat kovin kallisarvoisia. Setelit tosiaan on muovia, eika niitä saa repimällä rikki. Viiminen päivä Sydneyssä meni siis völlätessä. Käytiin vähän piknikillä, kirjastossa ja mäkkärillä. Kovasti koitettiin shoppailla, mutta ei löydetty mitään henkeäsalpaavaa ihanuutta.

Lähettiin Central Stationille ihan liian aikasin, koska ei jaksettu enään yksinkertasesti keksiä tekemistä. Oltiin jo hyvät kaks tuntia istuttu portailla, kun arvon herra sosiaalityöntekijä tuli juttusille. Hän oli sitä mieltä että istutaan ihan todella väärässä paikassa, koska nimenomasessa spotissa on viimisen viien kuukauen aikana tapahtunu seksuualirikoksia, murhia, ryöstöjä ja kaikkia muita asioita joita en muista, koska murhia oli ihan riittävä. Päätettiin siis mennä istumaan bussilaiturille jossa turvana ois ainaki muutama backpackeri! Ja ku alettiin tarkastelemaan niitä ihmisiä ketä siellä kuljeksii, olihan se näky. Viriviritööttööt hemmoja joka puolella viltteihin kääriytyneinä, avojaloin kävelemässä eestaas. Onneksi herra sosiaalityöntekijä tuli pelastaan. Se osas jopa suomea yhden sanasen: pulla.

Bussimatka oli ihan jees. Aluksi hirvitti istua 12 tuntia bussissa, mutta kieltämättä se meni helpommin ko koneessa. Koska matkustettiin yötä vasten saatiin nukuttua koska oli oikeasti väsy ja säästettiin yks hostelliyö. Byron Bay on tosi kaunis, mutta melko pieni. Paljon pieniä putiikkeja ja ruokapaikkoja. Löydettiin jopa paikka mistä sai ostaa Iittalaa, Arabiaa ja upeaa Unikkoa. Suurimmaksi osaksi ollaan vaan oltu ja otettu hippasen aurinkoa. Ranta on tooosi kaunis. Ku mentiin sinne niin oli tosi tuulista ja poskiontelot täynnä hiekkaa, niin päätettiin palata hostellin altaalle. Käytiin myös kattoon elämämme ensimmäinen rugby peli. Ei me siitä mittään tajuttu kyllä. Kovasti ne paini ja yritti pitää siitä pallosta kiinni. Loppujen lopuksi ymmärsin kyllä mistä niitä pisteitä aina saa, mutten tajua vieläkään miksi ne painii niin kovasti. Oli meillä toki pyöräretki! En pitäny sitä minnää. Karoliina halus pyöräileen. Heti ku näin nuo hostellin pyörät, tiesin ettei tämä pääty hyvin. Inhoan miestenpyöriä todella todella paljon. Ne on kivuliaita ja ärsyttävää ko se tanko on niin kaukana. Kaiken lisäksi siinä ei ollu jalkajarruja ja vaihteet oli ihan saatanan paskat. Siinäpä sitten meni ihana aurinkoinen päivä Byron Bayssa naama norsun vitulla. Nurisin, marisin, vinguin ja kiroilin koko VIIS minuuttia mitä mun piti polkea. Ei auta ko nostaa Karpalle hattua, että jakso kuunnella. Käveltiin sitten majakalle puoli tuntia melko hiljasissa tunnelmissa. Niissä tunnelmissa päivä jatku eteenpäin siihen asti, että sain sen saatanan kapistuksen kiinni takasi telineeseen ja ruokaa tyhjään vatsalaukkuun. Anteeksi Karo. Eikä tunnelmaa nostanu ees se, että nähtiin siellä majakalla valaita ja delfiinejä. Ehkä siksi ettei ne harmaat ötökät viittiny näyttäytyä kunnolla vaan pikkusen aina vilautti eviään. Mutta nyt ko jälkeenpäin miettii, niin ainaki maisemat oli tosi kauniit ja nähtiin me sentään ihan elävä puskakalkkuna!

Sunnuntaina me käytiin päiväretki Nimbinissä. Se on pikkuriikkinen pilvenpolttelukylä, tunnin ajomatkan päässä Byron Baysta. Se oli superpieni ja söpö! Nimbin on aika ainutlaatunen paikka sinänsä, että polttelu ei oo laillista mutta poliisit aika pitkälti kääntää selän siellä vallitsevalle kannabiskulttuurille. Keskusta oli yhden kadun varrella. Se oli täynnä pikkusia kauppoja joissa myytiin pääasiassa kaikissa samaa kamaa, piippuja, sätkäpapereita ja bongeja. Oiskohan 15 minuutin aikana kysytty 20 kertaa halutaanko ostaa keksejä tai muuta mukavaa. Lounastettiin makkaraleipiä keilahalilla. Siellä oli kolme kuuskymppistä papparaista supersekasi! Siellä ne jakeli ilmaseksi kamaa meijän hostellinpojille ja nehä oli mielissää. Puolestakaan kyllä mitä ne herrat puhu ei saanu mitään selvää aksentin ja sekavuuden takia, mutta hupasia ne oli silti. Matkalla Nimbiniin me käytiin markkinoilla ja tulomatkalla katteleen vesiputousta.

Tiistaina matka jatkuu kohti Brisbanea. Ollaan kuultu, että se on supertylsä ja sinne ei kannata mennä. Eipä tuo mittään. Käyään nyt ainaki kattomassa ja ite toteamassa, että ei ollu näkemisen arvonen paikka. Mutta tietysti pitää toivoa, että se on tosi cool ja kiva ja kaikin puolin fantsu ja että työpaikka vaikka tippuis nenän eteen ko taikaiskusta.

Vasemmanpuoleinen liikenne melko on omituinen, istua siinä kuskinpaikalla ilman rattia ja ajokorttia ja seurata ko kaikki menee päinvastoin. Bisse maistuu vedelle ja pulloissa on kierrekorkit. Drive-in alkot vois toimia Suomessaki. Eilen tuli vettä ko saavista kaataen! Nyt ollaan Brisbanessa ja ihan oikeasti etsitään töitä! Voisin kyllä vielä hengailla, mutta täällä on paljon ihanampia kauppoja ko edellisissä kaupungeissa, niin ne kummasti motivoi töihin!

Marde

LCMDF - Take me to the mountains

On aivan ihanaa mennä nukkumaan aikaisin. Tänne hostelliin tulon jälkeen ollaan oltu vain yksi ilta juomatta, ja tällainen ryyppäystahti käy kyllä ainakin mun kunnon päälle. Suomessa kun jaksoin vaivautua moiseen hommaan ehkä kerran kaksi kuukaudessa, jos silloinkaan. Mutta aika nopeasti sitä oppi rytmiin :D Laskin, että mulla on mennyt juomiseen yhteensä rahaa euroissa jotain 14 euroa. Kiitos goon, huono viinapää ja ilmaiset drinkkiliput. Mutta tosiaan, ihanaa: kello on 21.36 ja seuraavana vuorossa on tuon viettelevän ihanan viinin sijaan hampaidenpesu. Me likey. 

Sain tänään tonnikalatölkin auki ilman isompia taisteluja (me so proud!). Tölkinavaaja on täällä ihan ihmeellinen kapistus, jonka käytössä jouduin pyytämään ekalla kerralla apua. Olo oli hyvin vaaleaverikkömäinen: "Oh excuse me, could you help me (hihi), we don't have these in Finland and I really don't know how to use this (hihi)". Vasta myöhemmin aloin miettimään, että olisi ehkä pitänyt alleviivata, että meillä on siis erilaisia tölkinavaajia. Sille jätkälle saattoi jäädä vähän askeettinen kuva Suomesta, jossa ei joko ole säilyketölkkejä tai sitten ne avataan kirveellä tai jotain. 

Ollaan tässä monen päivän aikana käyty tulevaisuuskeskusteluja. Eli siis, että mihin ilmansuuntaan lähettäisiin jatkamaan. Ollaan katottu netistä lentolippujen hintoja, mutta päädyttiin hankkimaan kuitenkin bussilippu Brisbaneen. Eipä paljon auta etukäteen suunnitella, sillä kun poistuttiin matkatoimistosta meillä oli kädessä hop-on-hop-off-lippu ihan Cairnsiin asti. Eletään nyt kyllä aika fiiliksellä vaan näköjään. Eli seuraavat kolme kuukautta nyt ainakin matkataan pikku hiljaa kohti pohjoista (jos kiirus tulee niin 30 dollarilla sen voi pidentää 6 kk lipuksi). Säiden puolesta olisi ehkä järkevämpää kulkea itärannikkoa pohjoisesta etelään, mutta lentoliput Cairnsiin on ainakin näin lyhyellä aikataululla törkykalliita. Torstai-perjantai välinen yö nukutaan siis bussissa ja eka pysäkki on Byron Bay, jossa ollaan neljä yötä. Jei! :)))

Yks päivä käytiin Blue Mountainssilla (meen päivissä ihan sekasin, kun viikonpäivät ei paljon eroa viikonlopusta, ollaan vähä lomalla). Sydneysta Katoombaan on kahden tunnin junamatka. Ja se todellakin on vaivansa väärti. Maisemat oli kyllä niin upeet. Kuuluisin paikka Blue Mountainssilla on The Three Sisters.

Yhden sisaren juurelle johti jyrkät portaat ja meitä vähän hirvitti. Tuli puristettua kaidetta kyllä kaikilla voimilla.

Käveltiin vaellusreittiä joku päälle pari tuntia ja otettiin tuhottomasti valokuvia. Järkkärikameralle olis ollut käyttöä, sillä nää pokkarikuvat ei oikein anna oikeutta noille maisemille.

 

Katoomba oli söpö pieni kylä, käveltiin juna-asemalle eri reittiä läpi asuinalueiden. Söpöjä taloja ja paljon kukkia.

Junamatka meni osittain nukkuessa. Väsytti ja nälätti. Oli ihana päästä hostellille syömään ja painua nukkumaan.

Tykkään tän meidän tänhetkisen hostellin kattotasanteesta tosi paljon. Kuulemma monella hostellilla täällä ei edes ole rooftopia. En ymmärrä miten onnistuttiin valita tää hostelli ja miks tää on näin halpa. Iltaisin näkymä kaupunkiin on ihan mieletön. Täältä näkee jopa ooppetalon ja Harbour Bridgen. Eilen Darling Harbourissa oli ilotulitus. Joka ei oikein näkynyt yhden väliin jääneen rakennuksen takia. Kuulin ilotulituksen, kuulosti tosi hienolta. Mutta eniveis. Tykkään Sydneysta jotenkin enemmän pimeällä. Kaikkialla on vaan niin nättiä. Nämä kaksi viikkoa Sydneyssa on mennyt ihan helkkarin nopeasti, ettei voi käsittää. Kiitos rakkahin Mari, on ollut tosi kivaa =)

Yhtenä iltana olin jopa keskustassa yksinään (joo joo äiti, olen yhä elossa). En tiedä oliko turvallisuudentunne kuinka keinotekoinen, mutta oli tosi mukava käveleskellä rauhassa ja fiilistellä kaupunkitunnelmaa. Hyde Parkissa oli valokuvanäyttely.

 

 

Kyllä mä vaan tykkäsin tästä kaupungista, vaikka maalaisjuntti olenkin.

Karo

:)

Päätettiin jäähä vielä ainaki viikoksi Sydneyyn ja D*Lux hostelliin. Onhan tämä vaan niin superpaikka, ettei halua lähtä minnekkään. Sydneyki on paaaljon ihanampi ku on lämmin ja paistaa aurinko! Paitsi että nyt palelee, koska on pyykkipäivä ja ainoat vaatteet mitä pitää päällä on shortsit ja toppi. Hurr.

Koska haluttiin olla samassa hostellissa pitempään, eikä tajuttu varata lisäöitä aiemmin, jouduttiin vaihtaan huonetta. Nyt ollaan kuuen hengen dormissa ja huonekavereina tättärärää saksalaisia! Kaikki siis on! Kolme tyttöä ja yks poika. Lopulta tämä huoneen vaihos tuntu kyllä paremmalta vaihtoehdolta, ku jäädä aiempaan. Alko mennee hermo niihin ruotsalaistyttöihin. Tai ainaki siihen toiseen, se toinen oli ihan kiva.

Keskiviikkona oli aivan ihana keli! Mentiin völläileen Hyde Parkiin. Sitten tuli saksalaiset ja mentiin käveleen harbour Bridgelle. Hui santana se oli pelottava kävellä siellä reunalla. Sen kokonen silta ja huojuu ja heiluu ja tärisee. Loppujen lopuksi käveltiin ehkä puoleenväliin. Tajuttiin että jos kävellään loppuun, niin sieltä pitää kävellä takaski. Sinne sillalle pääseminenki oli melko monen portaan päässä niin puoliväli oli ihan ok.

Ja vihdoin tavattiin hostellin kolmas suomityttö! Ollaan monta päivää yritetty arvuutella kuka ihme tämä neiti on. Olin ihan varma että se oli semmonen vaalia laiha hyvin hiljanen reppana joka nähtiin hississä. Sitten meijän entiset huonekaverit kerto että suomityttö on muuttanu niiden huoneeseen. Oli parasta nähä reissun ensimmäinen suomalainen! Yllättäen lähettiin ulos niinku kaikkina muinaki iltoina! Klubit täällä on toooosi täynnä ja välillä ahistaa ko ei voi ees kääntyä. Suurimmaksi osaksi musiikki on jottain remiksikammaa ja kalija kallista. Täytyy siis hyödyntää hostellin kanssa ulos meneminen ja ilmasen juoman juominen!

Lauantai me vietettiin Bondi beachillä. Ihan oli siisti biitsi. Melko Nallikarin veronen. No ei vaiskaa! mutta hiekka oli valkosta puuteria ja vesi aivan ihanan sinistä. Veteen en uskaltanu, mutta Karo oli käyny koittamassa sen verran että kylmää oli! Mukana meillä oli suomalainen Essi ja virolainen Reelika. Jännä kuinka paljon paremmin sitä tuleekaan toimeen virolaisten ku ruotsalaisten kanssa.

Koti-ikävä iski siinä vaiheessa ko piti alkaa avaamaan säilykepurkkia! Eihän me sitä osattu käyttää! Miten voikaan joku keksiä säilykepurkinavaajasta jotain niinkin suurta rakettitiedettä? Kolmannenkaan päivän jälkeen sen käyttö ei onnistu. Ekalla kerralla onneksi oli joku jäbä joka näytti kuinkas sitä käytetään. Sen jälkeen se on kyllä ollu melkosta improvisointia ja on ihan hyvä jos se saadaan ees kolmanneksi osaksi auki. Ja toinen juttu mistä australialaiset on tehneet kovin vaikiaa on suihkuveden lämpötilan säätönappulaniput! Se jos joku on rakettitiedettä! Ku väännät lämmintä, tulee tulikuumaa. Väännät pikkasen lisäksi kylmää, tulee jääkylmää. Väännät millin kuumaa, tulee tulikuumaa. Siinä pitää oikeasti käyttää kaikkia matemaattisialahjoja, että vedestä tulee siedettävää! Mutta eihän se ole mikhään ku viini on halpaa ja seura hyvvää!

Mari

Hyvin menee mutta menköön

Oltiin päätetty lähteä ekasta hostellistamme, joka ei täysin vienyt sydämiämme. Huonekavereinamme ollut saksalaispariskunta oli ihan jees, mutta ne tykkäs lähinnä höpistä keskenään. Toki ne puhui hiukan huonompaa englantia, mutta siltikin oli tyhmää, että ainoat keskustelut, mitä niiden kanssa sai aikaiseksi kulki kaavaa:

1. Me kysymme heiltä jotain.

2. He vastaavat.

3. Me kommentoimme asiaan jotain.

4. He ovat että yeah hehe.

5. He ovat hiljaa kunnes kysymme heiltä toisen kysymyksen.

Että heille oli ihan ok höpistä vain keskenään ja mennä kello 21.30 maaten. Ihan oikeesti, ne oli pää tyynyssä illalla puoli kymmenen ja Marille ja mulle tuli fiilinki, että pitääkö tässä nyt olla laittamassa valoja pois, ku toiset haluaa nukkua. Olin mä itekin väsynyt päivän jälkeen, mutta silti. Mentiin sit itsekin nukkumaan sinä iltana joskus kymmenen jälkeen.  Marilla on hirvee flunssa, et se ei meinaa oikein saada nukuttua.

Toisekseen ekassa hostellissa ei hirveästi ollut ihmisiä, mikä on aika ikävää, jos haluaisi tavata ihmisiä. Meidän toinenkin hostelli sijaitsee King's Crossilla, itseasiassa matkaa edelliseen on ehkä 20 metriä :D  Eihän täältä halua lähteä.  Tää paikka on täynnä backpackereiden suosimia hostelleja, ruokapaikkoja sekä strippiclubeja. Hostellimme naapurissa asustaa mm. liiketilat nimeltä "Showgirls" ja "Adult Boutique". Neonvalot vilkkuu ja ovenpieliin nojailee leopardikuvioisiin minimekkoihin pukeutuneita neitejä. Eli jos etsit nuhjuista yöpaikkaa, kohtuuhintaisia hamppareita tai sylitanssia verkkosukkahousuiselta naiselta niin täältä löytyy.

Täällä ruoka ei todellakaan ole halpaa. Järkytyin kun kilon pakastevihannespussista joutuu maksamaan halvimmillaan 4 dollaria tossa läheisessä supermarketissa. Jotkut tuotteet on sitten halvempia. Toivottavasti kesällä vihannesten ja hedelmien hinta tipahtais kunnolla. Ollaan käyty vaan kerran ulkona syömässä (korealaista ruokaa, tykkäsin), mutta muuten ollaan tehty ruokaa hostellien keittiössä. Oon syönyt näiden ensimmäisten päivien aikana vähemmän, ku mitä söisin kotona. Jotenkin tuo ekan hostellin yhteinen keittiö ei kovin usein houkutellut syömään. Siellä tiskiharjat lillu altaan pohjalla märäntymässä ja siellä kukaan ei tuntunut oikein jaksavan pestä astioitaan vedellä huuhtaisua tarkemmin. Meidän tämänhetkisen ruokavalion monipuolisuudesta kertoo varmaan jotain se, että ostettiin kalkkitabletteja.

Ja sitten haluan kertoa siitä, miten tyhmä olen. Hankittiin prepaid-liittymät, joiden hankkiminen ensinnäkin tuntui täällä olevan paljon isomman vaivan takana kuin Suomessa (jouduttiin jopa soittamaan asiakaspalveluun :D). Kun vihdoin saatiin ne hankittua ja asetin sim-kortin puhelimeen, syttyi mun pään päälle lamppu. Shit fuck crap. Voi helkkarin helkkari, emminämuistanu. Mullahan on tässä nykyisessä telefoonissa vielä kytkysopimusta jäljellä. Eli eipä onnistu käyttää mitään muiden liittymien sim-kortteja. Olen paras. Eli siis mun nykyinen puhelin taantuu nyt mp3-soittimeksi ja ostoslistalle lisättiin uusi (pliis pliis ole halpa) puhelin. Ihan halpahan se oli. Nokialainen, 29 yksikköä paikallista valuuttaa ja siihen käy vain Vodafonen liittymä (eli en ole oppinut mitään :D Ei vaan, toivottavasti sais sen myytyä vaikka lähtiessä jollekin kännykkää tarvitsevalle backpackerille).

Mutta niin vaihdettiin siis hostellia (tarinan juoni vähän poukkoilee, kun jatkan tän kirjoittamista aina sillon tällöin). Ja siis voi vitsit, meidän eka ja tää uus on ku yö ja päivä. Täällä vastaanoton tyypit on niin iloisia ("Hi, team Finland!", "Oh, I love Finnish people, high five for Finland!" :D), meidän dormissa on oma vessa ja keittiö, täällä on hissi (hidas, mutta hissi kuitenkin) ja katolta on mielettömät näkymät kaupunkiin. Huonekin on suht siisti, mitä nyt lattiamatossa on kymmenkunta viiniläikkää (selittyy myöhemmin, jatka lukemista). Tiistaisin ja torstaisin on jopa ilmaisia pannukakkuja aamiaiseksi. Got to love it. Ja siis meidän huonekaverit on niin eri maata sen saksalaispariskunnan kanssa. Tässä meidän dormissa asustaa tällä hetkellä kolme saksalaista poikaa (täällä on ihan hitosti saksalaisia), yksi 28-vuotias italialainen, kaksi ruotsalaista tyttöä ja me. Pakko mainita tuosta italialaisesta, että se kulkee täällä kokoajan treenikamppeet päällä ja on pilvessä, selittää omia juttujaan ja on sopivasti hullu. Kun sen tapas, ei käynyt kyllä mielessä, että olis seuraavana aamuna menossa sen kanssa kahdestaan pannukakkuaamiaiselle ja kahville. Siis se on oikeesti hauska tyyppi ja sen kanssa on tosi vaivatonta jutella. Marikin sanoi hyvin, että loppuviimein se taitaa olla meistä kaikista eniten semmoinen tyyppi, joka on kartalla elämässään. Kaikki täällä pitää sitä vähän sekopäänä, mut sillä on oikeesti järkeviä juttuja, kun sen kanssa keskustelee.

Tullaan ihan mukavasti juttuun myös dormin saksalaisten kanssa. Toissapäivänä oltiin ulkona dormijengillä (tämän hostellin kautta pääsee joka ilta ilmaiseksi johonkin lähibaariin + 1-2 juomaa ilmaiseksi). Oltiin alkuillasta juomapeliä (täällä backpackerit auttavat itsensä humalaan yleensä "goonin" voimalla, halpisviinejä, maksavat 4-5 litran laatikolta 10-12 dollaria eli ei paljon mitään). Eihän se viini mitään makuaistin hemmottelua ollut, mutta kyllä se hattuun nousee. Täällä oikeesti juodaan joka ilta. Saksalaiset kerto, että ne on ollut nyt seittemänä iltana peräkkäin baarissa. Eilen kattotasanteella oli tarjolla talon puolesta ilmaista goonia, sen jälkeen pääsi baariin ilmaiseksi ja siellä sai kaksi ilmaista juomalippua. Siis mitä hittoa, täällähän saa hitto alkoholisoitua ihan ilmaiseksi?! :D Päädyttiin jäämään tänne hostelliin vielä viikoksi.  Kyllakin joudutaan vaihtamaan huonetta kuuden hengen dormiin. Taa hostelli on ihan taynna.

Meillä tuntuu olevan pieni Suomi-Ruotsi-maaottelu noiden meidän dormin tyttöjen kanssa. Tai ainakin tuntuu, että ne ei oikein välitä meistä. Ei olla kerrottu niille, että osataan ruotsia, eikä ne ole osanneet sitä edes epäillä. Marista ja musta tuntuu, että ollaan kuitenkin otettu jo monta erävoittoa tässä kisassa. Ne tuntui heti alkuun vähän nokkavilta ja töykeiltä kaikkia kohtaan, eivätkä esitelleet itseään ennen ku menin työntämään kättä niitten eteen että terve kuka oot. Eilen kuitenkin jopa juttelin toisen kanssa. Toinen tyttö tekoripsineen ja feikkihymyineen ei edelleenkään tunnu sellaselta tyypiltä kenen kanssa haluaisin hengailla.

Ollaan saatu nyt monta asiaa reilaan. Eilen tutustuin saksalaiseen tyttöön, joka oli tullut Ausseihin jonkun organisaation kautta. Kun päätettiin Marin kanssa lähteä Ausseihin luettiin myös myynnissä olevista "paketeista". Jos maksoit tietyn summan, sulle hankitaan pankkitili, prepaidliittymä, tax file number, hostelli, työpaikka... Siis ihan kaikki. Mutta mitä hauskaa siinä on? Sille tytölle oli jopa ostettu junalippu valmiiksi, jotta se pääsee lähtemään seuraavana aamuna farmitöihin. Musta nää kaikki virallisten asioiden hoitamiset on tuonut vaan vähän lisää jännitystä ja jälkeenpäin on tuntunut hienolta, että ollaan saatu jutut hoidettua. Niistä on tullut fiilis, että hei, kyllä me pärjätään.

Pakko kertoa vähän siitä, kun käytiin pankissa. Haluttiin siis avata pankkitilit Commonwealth Bankissa. Mentiin sinne ja meidät ohjattiin odottamaan. Meitä tuli sitten palvelemaan tällainen lyhyt filippiiniläinen lievästi kaljuuntuva mies. JOKA OLI AIVAN IHANA! Siis ensinnäkin se selitti ja nauroi kokoajan. Tiedättehän ne tilanteet, jolloin jonkun nauru on hauskempi kuin itse vitsi? Yllätyttiin todellisesti, kun tämä virallisesti pukeutunut mies kertoi olevansa itsekin backpacker ja asuvansa myös King's Crossilla :DD Se tarinoi seikkailuistaan Ausseissa, elehti ja nauroi, sekoili ja taas nauroi silmät kimmeltäen. Ja me naurettiin. Rakastuin siihen täysin. Meille tuli fiilis, että se saattaisi tykätä pojista. Mikään ei piristänyt päivää paremmin ku sen energisyys ja iloisuus.

Nyt täällä on muuten alkanut lämmetä. En enää nuku huppari päällä, ja eilen sai laittaa flipflopit ja caprit jalkaan. Kyllä tämä tästä, toivottavasti jääkausi on takanapäin!

Lyhyestä virsi kaunis, mutta kirjoitin nyt vähän enemmän. Mooooi!

Karo

Perillä!

 Matka siskon luota Kontulasta hostelliin Kings Crossille kesti 30 tuntia ja se on pitkä aika se. Jännä kyllä, että se meni melko kivuttomasti.. Finnairilla lennettiin Helsinki Milano väli. Se oli melko tylsää. En käsitä miten kolmen tunnin lento voi puuduttaa pahemmin ku 14 tunnin. Milanon kenttä oli myös hanurista ja tulin siihen tulokseen, että Italia on niin nähty, koska lentokentällä ei ollu tupakointialuetta.

Matka Milanosta Abu Dhabin kautta Sydneyyn meni tosi helposti. Etihadin koneissa onneksi kaikilla oli omat telkkarit ja katottavaa oli ihan hulluna. Saatiin jopa Karon kanssa istua koko aika kahestaan. Oli kiva ku ei tarvinu hättyytellä tuntemattomia ihmisiä vessaan mennessä. Karoliina autto jotain
libanonilaista miestä maahantulokortin täyttämisessä. Sitä oli melko hupasaa kuunnella vierestä. Karoliina kysy mieheltä, että tulitko tänne tapaamaan friends or family. Miehen vastaus oli Yes yes France, many years ago. Lopulta meistä oli parempi, että mies pyytää apua vaikka lentoemännältä. Pienen pieni kielimuuri.

Sitten se tulli. Aika mahtavasti Australian rajalla ohjelma onnistuu pelottelemaan pieniä matkustajia. Karoliinan maahantulokortissa oli kaikki vastaukset ei ja mulla yksi en oo varma. En tienny yhtään mitä yks ravintolisä pitää sisällä ja ajattelin pelata varmanpäälle. Avulias tullimies tuli kysymään kun oltiin jonossa, että onko karanteenitavaraa. No ku me ei oltu varmoja niin se vetäs meidät sivuun. Kysyin ravintolisästä ja ne oli ihan ok. Sitten se kysy noin kymmenen kertaa onko ruokaa, banaaneja, esim banaaneja ja onko banaaneja. Ei, ei, ei ja ei oo banaaneja. Ahaa voitte mennä tuonne jonoon. No se rouva sitten otti ne kortit ja sano että tuosta ulos. Ei mitään laukkujen tsekkausta. Ei läpivalaisua. Ei lisäkysymyksiä. Ei mitään. Tuosta nuin vaan ulos!

Kentältä otettiin taksi hostellille. Se makso muutaman hassun dollarin enemmän ku juna ja päästiin suoraan ovelle asti. Ku tultiin niin sato ja oli tosi piemeä, mutta silti Sydney näytti ihanalta valoineen. Hostelli ei ehkä niin ihanalta.. Maailman ihanimman siitä sillä hetkellä teki suihku ja tieto siitä että saa puhtaat vaatteet. Nämä mainostaa tätä hostellia Sydneyn cooleimpana. Sitä se kyllä on huoneiden lämpötilojen perusteella ja sen että Karon suihkusta tuli vaan kylmää vettä! Ku tultiin niin saatiin 8 hengen sekahuone ihan kahestaan. Se oli huippu juttu! Paskasena ja väsyneenä tuskin ois jaksanu alkaa tekemään tuttavuutta uusien huonekavereiden kanssa. Perjantaina huoneeseen tuli saksalainen pariskunta, mutta niitä ei olla paljoa nähty.

Eka päivä pyörittiin keskutassa. Tarkotus oli hoitaa joitain asioita mm. puhelinliittymä, mutta unohettiin. Katottavaa oli niin paljon enemmän. Ja hukassa oleminen oli paljon houkuttelevampaa ku liitymien ja tilien miettiminen. Tai oikeestaan me ei oltu hukassa ollenkaan. Keskustassa oli tosi helppo liikkua ja norminähtävyydetkin löyty ilman kartan apua ja saatiin otettua turistikuvat. Hostellille paluukin kävi ilman suurempia ongelmia, koska kerranki oli kävelly silmät auki.
Ja niille jotka kuvittelee, että oon tullu keskelle kesää ja auringonpaistetta, voin kertoa että täällä on tihkuttanu koko päivän ja ollu superkylmä. Mutta vaikka kelit ei oo ollu kohillaan, oon tykänny olla täällä ihan tosi paljon!

Villasukkaterveisin Mari

Johdanto

Torstaipäivä 17.3. Istuin luennolla, mutta en muista mikä oli aiheena, sillä ajatukset olivat jossain ihan muualla. Edellisenä iltana olin pyörinyt kolmatta tuntia sängyssä saamatta unta ja miettinyt kaikkea. Sitä, että vain opiskelee, sitten mennään töihin, sitten leikitään perhettä kunnes ollaankin jo eläkkeellä. Sitten sitten sitten. No sitten on taas onneksi aikaa tehdä kaikkea, jes. Maltan tuskin odottaa. Tällainen ahdistus oli näyttäytynyt satunnaisesti jo yli puolen vuoden ajan, kunnon kliseinen ikäkriisi siis. Sekä Marilla että mulla. Luennolta menin avautumaan puolihysteerisenä Marille ja siltä istumalta päätettiin, että lähdetään Australiaan. Niin, eikö olekin hyvä päätös puolen minuutin keskustelulle? Oltiin me jostain vastaavasta leikillään heitetty läppää aikaisemminkin, mutta ajatus on tuntunut aina niin kaukaiselta. Olihan se niin hemmetin absurdi ajatus sinä talvisena torstaipäivänäkin, mutta me kummatkin saatiin hysteerisyytemme keskeltä vain sanottua "Joo, mennään. Me mennään. Mennään". Loppupäivän vaan nauratti ja itketti yhtäaikaa. Vaikutettiin varmasti järkensä menettäneiltä mielipuolilta, mutta ajatus lähdöstä tuntui niin hullulta, ettei siihen oikein osannut alkujärkytykseltä suhtautua mitenkään. Me mennään.

Kotiin päästyäni avasin radion. YleX:llä oli rytmibarometrivieraana Haloo Helsinki, ja tältä bändiltä soitettiin ensimmäistä kertaa nyt jo varmasti kaikille tutuksi tullut biisi "Maailman toisella puolen". Sanoja kuunnellessani mua alkoi hulluna naurattaa. Mun oli pakko soittaa asiasta Marille, että hitto vie, jos tämä ei ole merkki siitä, että tää on hyvä idea, niin ei sitten mikään! Varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna aika melkoisen iso sattuma. Oltiin sitten tulevat viikot kuin lapsia jouluaattoaamuna. Hirveesti olisi tehnyt mieli kertoa kaikille suunnitelmista, mutta ajateltiin, että ei nyt varmaan ole järkeä huudella asiasta ennen kuin on viisumi ja lentolippu kourassa. Että ihan oikeesti me mennään.

Läheisten vastaanotto tälle Australia-idealle on ollut vaihtelevaa. Mun äiti hengitteli tiedon jälkeen ensimmäiset päivät paperipussin läpi yrittäen saada paniikkikohtausta tasaantumaan =) Mummo kyselee joka kerta ollaanko me muka vielä sinne menossa ja myöntävän vastauksen jälkeen alkaa asian päivittely (kauimmaisin paikka, missä mummo itse on käynyt on Tampere). Pappa on useaan kertaan kehoittanut meitä ottamaan mukaan oman vesurin, jos farmitöihin meinataan mennä. Australiassa kun ei kuulemma ole kunnollisia. Juttelimme asiasta Marin kanssa, ja tajuttiin, että oikeassahan mun pappa oli. Viisastuneina otetaan mukaan myös kirves, tennismaila ja klapikone. Kaiken varalta.

Australia myöntää Working Holiday –viisumeita (sillä voi oleskella maassa max 12 kk). Tällaisen viisumin hankkijalla pitää vuoden aikana pääpaino olla reissailussa, mutta matkakassaa voi kerryttää olemalla töissä (max 3 kk samalla työnantajalla). Farmitöitä tai jotain on toivottavasti tarjolla meillekin, vaikkakin työllistyminen voi olla epävarmempaa jollain alueilla. Viisumi tuli tosi nopeasti. Täyteltiin netissä rasti ruutuun –systeemillä (oletko kriminaali? [x] en [ ] olen) hakemus, ja samana päivänä sähköpostiin oli saapunut lupa oleskella kengurumaassa.

Mietittiin, että olisi kiva, jos reissusta jäisi jotain mustaa valkoiselle (sitten joskus vanhainkodissa on mukava lueskella hyviä tarinoita), joten päätettiin, että aletaan kirjoittaa reissublogia. Suunnitelmista emme voi kertoa tässä vaiheessa mitään, koska niitä ei ole. Hyvin suunniteltu on puoliksi pilattu. Neljäksi ekaksi yöksi ollaan sentään hankittu majapaikka (hostelli). Katsellaan, lupaamme kirjoitella tänne kuulumisia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Karo