"World is your kilpatrick oyster"

Balilta lähdettiin takaisin Bangkokiin. Tarkoituksena olisi viettää vielä pari viikkoa Thaimaassa brittiläisen Newmanissa tapaamamme Paulan kanssa. Meillä ei Marin kanssa ollut hirveen suuret odotukset maata kohtaan. Paula saapuis maahan päivä meidän jälkeen ja sanoi haluavansa viettää pääkaupungissa muutaman päivän. Koska me oltiin Bangkokissa tarpeeksi aikaa jo vietetty, päätettiin, että me Marin kanssa mentäis odottamaan Paulaa Koh Samuin saarelle siksi aikaa. 

Bangkokissa vietettiin kuitenkin yksi yö samassa hostellissa missä viimeksikin, Hua Lamphongin kaupunginosassa. Ihan vieressä oli juna-asemakin, mistä käytiin ostamassa juna-bussi-lautta -  yhteislippu seuraavalle päivälle. Seuraava päivä menikin ostoskeskuksessa (ei löydetty oikein mitään), syömässä ja odotellessa junan lähtöä asemalla. Junassa Maria vastapäätä istui thaimaalainen nainen, jonka vanha äitimuori oli taas mun kanssa nokakkain. Siinä käytiin aika pitkäkin keskustelu ilman yhteistä kieltä, kun nämä matamit puhua pölpöttivät ja kyselivät - me useimmiten vastasimme vaan hymyillen ja olankohautuksilla, koska ei oo tullut tota thaita opiskeltua. Mutta ei se tuntunut niitä haittaavan. Kielimuuri ylittyi aina välillä: Koh Taolle mennään ja ei, ei olla amerikkalaisia. Suomalaisia. Suom... Eurooppa. Niin, Eurooppa. Mutta aivan superihania naisia, tarjosivat meille jotain ihme hedelmiä, mitä ei oltu ennen syöty. Ja toinen huolehti, että konduktööri tulisi laskemaan ja petaamaan Marin sängyn. Tosiaan, jos en vielä maininnut niin tää juna oli tosiaan yöjuna. Kahdesta vastakkaisesta penkistä sai tehtyä sängyn ja seinältä sai laskettua toisen sängyn sen päälle. Ja junavirkailijat kävivät jokaisen sängyn laskemassa, sitomassa sen paikoilleen, asettamassa petivaatteet jne. Valot olivat päällä koko yön, meteli oli kova, vähän vilpoista (vaikka olikin peitto), mutta jonkun verran sai nukuttua. Joskus aamuyöstä oli meidän pysäkin vuoro.

Juna kulkee vaan

Vastassa oli thaimies, joka käskytti tyhmiä turisteja kuin lammaslaumaa. Yksi pariskunta ei heti uskonut, että hekin kuuluvat muiden kanssa samaan ryhmään, vaikka mies äänekkäästi huutaen niin vakuutti. Kun joku toinen sanoi heille, että juu tuo ryhmä on ihan oikea, niin thaimies ei enää huolinut heitä edes mukaan. Saavat kuulemma odottaa kaksi tuntia täällä seuraavaa kyytiä, kun eivät uskoneet heti. Niin ne jäivät sitten tyhjälle asemalle aamuyöstä odottamaan seuraavaa bussia.

Bussilla mentiin satamaan, missä taas odotettiin pari tuntia. Joka puolella saa kyllä venailla. Lautalla nojasin päätä seinään ja sain hetkiseksi nukahdettua. Meillä ei ollut saarella vielä mitään majapaikkaa, mutta lautalla yksi nainen mainosti omistamaansa paikkaa ja hinta-laatu-suhde vaikutti hyvältä. Samalla saatiin autokyyti paikan päälle. Koh Samuilla oltiin siis Lamai Beachilla. Meidän bungalow oli ihan rannalla ja ovesta kun astu ulos oli pakko lauleskella välillä Tsä-tsä-tsä-tsäreborgin mainoslaulua. Niin matkamainokselta se ranta palmupuineen näytti.

No tässä ei näy palmuja... Otettiin koko Thaimaareissun aikana varmaan yhteensä 10 kuvaa :D Onneks Paula otti jotain myöhemmin kännykkäkamerallaan...

Tulevat päivät siis vietettiin siis ihan rehellisesti lomaillen. Aamupäivästä rannalle ottamaan aurinkoa, sitten syömään, sitten lööbailua, sitten ehkä käppäiltiin ostoskadulla. Muutaman päivän päästä tuli Paula ja VOI JEE miten ihanaa oli nähdä tuota ilopilleriä! Muistan, kun aloitettiin työt Newmanissa, kumpikaan meistä ei ensin välittänyt oikein Paulasta. Jonkinlaisia ennakkoluuloja ja -asenteita tunnistin itsestäni. Luulin, että sillä olis kokoajan joku esitys päällä ja että se ei olis aito. Harvoin mulla tulee tilanteita, joissa en jostain ihmisestä tykkäisi. Siispä yhtenä päivänä tietoisesti päätin siirtää aiemmat fiilikset sivuun ja antaa itelleni mahdollisuuden tutustua siihen oikeesti. Ja minkälainen tyyppi Paula onkaan. Se on räiskyvä, iloinen ja tosi lämmin ihminen. Jos se tykkää jostain ihmisestä, niin se näyttää sen ja kunnolla. Paula on aivan loistavaa seuraa, heittää läppää kokoajan, nauraa ja usein sanoin sille, että maailma on menettänyt siinä kyllä jonkun imitoijan tai näyttelijän :D Paula on semmonen bileiden päätähti, minne meneekään. Ja se rooli sopii sille tosi hyvin. Kaikki tyypit teki  oman osansa meidän Newmanin työporukan yhteishenkeen, mutta mielestäni Paula toi ehkä eniten energiaa ja väriä.

Paula on myös jumalainen party animal, ettei mitään rajaa. Newmanissa se oli aina töiden jälkeen kaatamassa kuppia, mutta silti se oli töissä skarppina. En ymmärrä miten sen kropan on mahdollista toimia niin vähillä yöunilla :D Ja totta kai Paula halusi ehdottomasti, että mennään Koh Phanganin saarelle Full Moon Party -bileisiin. Me oltiin Marin kanssa siinä vaiheessa jo jotenkin niin kyllästytty kaikkeen mihin kuuluu hervoton bailaaminen, niin vähän vastenhakoisesti oltiin mukana jutussa. Mutta mukana kuitenkin. Koh Samuin saarelta matkattiin täpötäydessä lautassa kohti tätä tunnettua bilesaarta. Ja täytyy sanoa, että jos ei pari päivää aikaisemmin menojalkaa vipattanut yhtään, niin viimeistään siellä alkoi tärinät :D Koko saari on täynnä nuoria matkaajia ja kaikki on semmosella kreisibailausfiiliksellä, ettei ihme jos tarttuu :D Taksilla matkattiin meidän majapaikkaan. Paula nostatti juhlafiilistä jo autossa, kun paljon lupaa kyselemättä alkoi kaivelemaan taksikuskin cd-valikoimista jotain hetkeen paremmin sopivaa thaimaalaisen joiku-joiku-iskelmän sijaan. Saari rantoineen näytti tosi nätiltä. Ei hitto. Tästä tulee oikeesti kivaa.

Meidän bungalowhuoneistomikälie oli ihan jees, tilava ja rannan vieressä. Päivällä oltiin ottamassa aurinkoa. Kun oltiin jo takaisin meidän miniterassilla, Mari alkoi puhumaan kuinka tuon yhden pojan olemuksesta tuolla kaukana rannalla tulee mieleen Simon. Ei siis tämä meidän Newmanin Simba-Simon, vaan se Simon, jonka kanssa hengailtiin jo ekalla viikolla Ausseissa Sydneyssa. Kuulemma kävelytyyli on samanlainen. Mua huvitti ajatus siitä miten hassua se olisi. Mutta eihän se nyt voi olla. Mari on kuitenkin hyvä näissä jutuissa (meikä osais tunnistaa jonkun kävelytyylistä varmaan vaan tapauksissa, jossa tyyppi linkuttaa). Mua jäi vaivaamaan asia. PAKKO mennä tarkistamaan. Ei jää ainakaan häiritsemään enää. Ne kaksi poikaa istui rannalla yksistään niin en kehdannut mennä hengailemaan muuten vaan niiden liepeille, niin päätin naamioida toimintani valokuvaukseen. Niinpä lähdin kävelemään rantaa pitkin, otin valokuvia ja "hienovaraisesti ja huomaamattomasti" tuijottelin silmät viiruina olkani ylitse heidän suuntaansa. 

Ei hitto en nää vieläkään.

Voi pentele, pitää mennä lähemmäs.

Kun olin jo 10 metrin päässä, enkä vieläkään ollut yhtään varma, päätin mennä juttelemaan ja kertoa rehellisesti, että joo sori, et ollutkaan mun tuntema tyyppi, piti kuitenkin tarkistaa. Kun astelin lähemmäs alkoi tuo vaalea poika kans katsomaan meikää epäuskova ilme naamallaan.

"...Do...Do I know you?"
"DO I KNOW YOU?! Are you Simon? :D"

Että ei muuta ku että EI JUMALAUTA SAMA TYYPPI! Jonkun verran silläkin oli ulkonäkö muuttunut, ettei heti tunnistanut. Siinä sitten kummatkin huutaa kuinka outoa ja uskomattoman randomia on tavata 10 kk:n jälkeen toisessa maassa, yhdellä saarella ja yhdellä monista saaren rannoista. Marin huusin kanssa paikalle ja siinä vaihdettiin sitten 10 kk kuulumiset samalta seisomalta. Kaverinsa kanssa ne olivat lähteneet eri teille jossain vaiheessa reissua ja nyt Simon matkasi toisen saksalaisen pojan kanssa. Saako vielä kerran sanoa, että maailma on ihan hemmetin pieni? Samaan kategoriaanhan meidän reissun aikana kuuluu tapaukset

1. Itärannikolla tutustuttiin ranskalaiskokkiin, joka tavattiin uudestaan tuhansien kilometrien päässä Länsi-Australiassa kansallispuistossa

2. Brisbanessa hostellissa töissä ollut itävaltalaispoika oli asunut samassa talossa mun kanssa Oulussa.

Sekoaa pää tämmösten sattumien kanssa, huh huu. Mun mielestä aika destiny-settiä (:D), että tavataan meidän reissun eka kaveri meidän reissun vikassa paikassa. 

Mutta tosiaan, nyt itse asiaan. Meidän Bobby oli sanonut joskus, että kuulemma pre-partyt on paremmat ku itse full moon -bileet, koska sillon ei vielä ole niin paljon ihmisiä. Siispä oltiin partyja edeltävänä iltana myös ulkona. Ja olihan se aikamoista :D Kaikki oli tosi hyvällä asenteella messissä ja oli vaan ihan hurjan hauskaa :D Tosi helposti siellä ihmispaljoudessa kyllä erkanee omasta porukasta ja mekin palattiin takaisin kämpille kukin omaan aikaansa. Pientä aamun koomailua ei seuraavana päivänä enää muistanut, kun vuorossa oli the night. Porukkaa oli liikkeellä ihan hemmetisti ja neonvärit vilkkui. Vähän kyllä ehkä ahdistikin se väkimäärä. Kun on joskus ollut baareissa, missä ei oikein pääse eteensä, niin miettii sitten kun on tuhansia ihmisiä yhdellä rannanpätkällä. Semmosen vinkin voi antaa muille Full Moon Partyihin menijöille, että mitään muuta ei tartte ku rahaa (ne on hyvä tunkea vaikka rintsikoihin) ja kengät. Vaatteetkin on ihan jees. Kukaan meistä ei ottanut kännyköitä tai kameroita, turhaa niitä on sinne viedä pöllittäväksi. Mulla oli illalle yksi sääntö: viinabucketin jälkeen pitää ostaa seuraavana vettä. En muistanut, vaan jostain syystä yhtäkkiä mun käteen kasvoi kalja. Näissä bucketeissa on siis pikkupullo viinaa, thaimaalaista energiajuomaa ja lantringit.  Ja senhän siitä saa, että meikää alkaa myöhemmin hiemanvähän väsyttämään ja jossain vaiheessa yötä käydään keskustelu

K: Mari... Pitääks mun mennä kotiin?

M: No emmä tiiä, miltä sust tuntuu? Tuntuuko susta, että sun pitää mennä kotiin?

K: Eiku... Sano ny pitääks mun mennä kotiin?

M: No haluuks sä mennä kotiin?

K: Sano, että mene kotiin.

M: Mene kotiin.

K: Okei...

(Kuvat pre-partyista)

Ja niin meikä osasi onneksi lähteä oikeeseen väliin nukkumaan kämpille (progress!). Paula ja Mari jaksoi painaa aamuun asti. Kylläkin meidän bungalowille palatessa sitten sattui ja tapahtui, kun Mari astui lasinsiruun. Eikä se eka sitä edes huomannut niissä loppujuhlahumuissa, vaan käppäili hiekassa ihan reippaasti. Myöhemmin huomas, että ohos, onpas aika syvä hiekkainen haava. Ambulanssimiehet sitten tuli noutamaan ja Mari sai viisi tikkiä matkamuistoksi. Kaikki majapaikassamme työskennelleet naiset oli kyllä tosi auttavaisia ja huolehtivaisia. 

Päivän päästä meidän olikin jo jatkettava matkaa takaisin Bangkokiin. Paula jäisi vielä hetkeksi tälle saarelle, eli vuorossa olisi jäähyväiset. Kamalaa sanoa heipat ihmiselle, ketä ei luultavasti tulisi enää tapaamaan. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta Paulakin on semmonen tuuliviiri, että välillä se on jäämässä Australiaan töihin ja välillä se suunnittelee lähtevänsä Kanadaan. Että mielenkiintoista seurata minne se lopulta päätyy. Paula on aivan ihana tyttö ja jotenkin mun mieltä lämmitti, että sekin tykkää meistä sen verran, että halusi tulla meidän kanssa Thaimaahan (vaikka se on tyyppi, jolla on kavereita kaikkialla minne se menee). Full Moon Partyt oli muutenkin täydellinen tapa päättää meidän 10 kk:n reissu. Voisin jopa kuvitella meneväni uudestaan, ei tommosia kemuja joka päivä näe. Ja ne oli tarpeeksi isot bileet juhlistamaan tätä onnellisuutta, jota tämä reissu on meille kummallekin tuonut. Vaikka seuraavat pävät olikin kipeän jalan kanssa Marille aika tuskaa.

En voi edes kuvitella miten nannaa on kantaa 25 kiloa tavaraa, kun jalka on paskana. On kuuma ja joutuu matkustamaan. Mä yritin auttaa mahdollisuuksien mukaan, mutta paljon Mari joutui sen rinkan kanssa linkuttelemaan eteenpäin. Bangkokissa majoituttiin hostelliin, jota Paula oli suositellut. Paikan omistaja oli tosi auttavainen ja sattumalta sillä oli myös kainalosauvat, joita Mari pysty lainaamaan. Vaikka ne sauvat ei mukavimmasta päästä ollutkaan. Liikkuminen oli niilläkin aika vaivalloista. Hankalan tilanteesta teki se, että oltiin suunniteltu, että ostetaan lähes kaikki tulijaiset Bangkokista. Yhdessä ostoskeskuksessa kun käytiin niin vartija näki Marin vaivalloisen liikkumisen ja tarjos meille pyörätuolia :D Siinä sitten huristeltiin sillä. Ihan en omaishoitajaksi ole luontaisesti syntynyt, hyvä, etten kolaroinut sitä Marin jalkaa pahempaan kuntoon :P (Pyörätuoli saatiin myös lentokentällä. Ja pyörätuolin takia päästiinkin läpi eri kautta ku muut pulliaiset.) Bangkokiin matkaaville voidaan suositella We Bangkok -hostellia, tosi hyvä tunnelma paikassa ja auttavaista henkilökuntaa, joka jaksoi kertoa vinkkejä Bangkokista. Chatuchak-viikonloppumarkkinoilla kannattaa kans ehdottomasti käydä.

Ei ollu kivvaa

Aamuyöstä lähdettiin taksilla kohti lentokenttää. Oli tosi nätti aamu ja Bagkok näytti jotenkin seesteiseltä. Tyyneltä. Itseen tarttui sama olo. 

Nyt mennään kotiin.

Karoliina