Auckland-Paihia

Tokion jälkeen oli mahtavaa tulla Aucklandiin. Oli lämmintä ja aurinko paisto, KESÄ jes! Aucklandin pienuus tosin yllätti. Kaikki on oikeastaan yhden kadun varrella ja sitten on se satama. Tai siis Auckland on valtava ja täällä asuu ihan pipona porukkaa, mutta tämä on niin levittytyny ettei sitä sen suurutta tässä keskustassa huomaa. Ensimmäinen päivä meni juoksevia asioita hoitaessa. Mikään ei tietenkään onnistu ekalla kerralla!! Päätin hakea veronumeroa. Tämän asian takia jouduin käymään SEITSEMÄN kertaa postissa, jotta sain vihdoin ja viimein hakemuksen vetämään. Eka kerralla meillä ei ollu kopioituna passia ja ajokorttia, no ei ku kopioimaan. Toka kerralla selvis, että Suomen ajokortti ei käy vaan pitää olla kopio kansainvälisestä. No arvatkaa oliko mukana! Kolmannella kerralla selvis, että viisumistaki pitäs olla kopio. No ttu oo koko viisumia tulostettuna. Poju sano että maahantuloleimasta kopio riittää. No ei ku kopioimaan! Neljännellä kerralla posti oli täynnä ihmisiä, eikä sillä tiskillä mistä niitä veronumeroita voi hakea ollu ketään. Pois. Viidennellä kerralla olin TAAS unohtanu kvajokortin ja niitten tarttee nähä ne alkuperäset siellä postissa. No ei ku hakemaan. Kuudennella kerralla Rouva Postivirkailija sano, että hakemus ei missään nimessä mene läpi jos sulla ei oo viisumista kopioo. Eiiiii muutaku tulostaan. Seitsemännellä kerralla olin onnistunut tekemään kaiken oikein ja sain kun sainkin hakemuksen menemään eteenpäin. JES! Pankki ja simkortin hommaaminen sujui onneksi ilman mitään häsellystä.

Alettiin vähän tylsistyyn Aucklandiin. Oltiin kävelty Queen street päästä päähän jo sata kertaa ja kierretty kaikki kaupat. Joku sitten kerto, että tässä lähellä on Mt Eden joka on cooli paikka. No eiku kävelylle. Yhteen suuntaan matkaa oli 50 minuuttia. Aurinko paisto täydeltä taivaalta. Otsonikerroksessa reikä. Kuka oli laittanu aurinkorasvaa? Aivan oikein: Ei kukaan! Pieni palo tuli olkapäihin, käsiin ja rintaan. Olin niin helakanpunanen, etten oo ikinä ollu. Ja myös vähän kipeä. Olikin oikeen mukavaa olla Paihialla ihanassa säässä kun ei voinu mennä ulos. Tai toki voi, mutta piti olla pitkähihanen. Pikkasen lämmintä. No mutta virheistä oppii eikös. Näin viikon jälkeen iho kesii yhä ja ei en ole erityisen ruskea, ehkä vähän vielä punakka.

Paihia oli ihana. Semmonen pikkunen tuppukylä. Viihdyttiin. Vaikkakaan rannalle ei uskaltanu mennä niin aika kulu kuitenki tosi hyvin. Urheiltiin aika paljon, syötiin, mää join (ja äiti en ole vielä menossa katkolle. myöhemmin sitten) ja oltiin lomalla. Oon viettäny Suomessa elämäni melko tiukassa aikataulussa ja koko ajan menossa niin ihan jännitti, että osaako sitä vaan olla. Ja jep osaa ja nauttii ja tykkään olla laiskimus. Paihian edustalla meressä on hirveen paljon saaria. Käytiin yhtenä päivänä veneilemässä parin kaverin kanssa Paihian edustalla. Vene oli magee useemmassa kerroksessa, makkareineen, keittiöineen ja olkkareineen. Oon superonnellinen veneilystä, koska siten näki ihan mielettömän kauniin Bay of Islandsin. Niin ja delfiinejä!

Maailman ihanin

Lande

Onnelliset valmistuneet

Turisti

Apina

Lisää kuvateksti

Oisterinhakureissuhommissa

Onnellinen

Yksi päivä pyhitettiin retkelle Cape Reingaan. Tämä kuvankaunis paikka sijaitsee ihan pohjoissaaren pohjoiskärjessä. Bussilla ajeltiin biitsillä. Karo kävi surffaan hiekkadyynejä. Cape Reinga on maoreille tosi pyhä paikka. Tästä syystä siellä ei oo esimerkiksi mitään majoitusmahdollisuuksia, joten retket on päiväretkiä. Siellä oli semmonen majakka. Niinku kuvasta huomaa, että vesi majakan vasemmalla puolella on eriväristä ku oikeella. Tiijättekö  mistä johtuu? Ette. No minäpä kerron. Majakan kohdalla menee raja missä Tasman sea (Tasmaanian meri?) ja Pasific Ocean törmää. Tai ei ne törmää, mutta niinku vaihtuu. Jännää oli, että sen rajan oikeestikin näki. Aika khuulia. Retki oli kyllä melko pitkä, koska se alko aamu seiskalta ja oltiin takas hostellilla kuuden aikaan. Hassun hauskaksi kaiken teki hiipivä krapula. Mulla, ei Karolla. Mutta selvisin. Kokonaisuudessaan retki oli aika paljon bussissa istumista, koska Cape Reingalle on kuitenki aika pitkä matka Paihialta. Paluumatkalla käytiin vielä vilaseen vähän metsää jossa kasvaa kauripuita.

kuollut hai

Happy campers

Kenen aika?

 

Joulukin vierähti Paihialla. Jouluaatto oli subertylsä. Sillon oli pienen pieni koti-ikävä. Aina sillon tulee pikku iksu ku on tylsää tai muuten kurjaa. Kadotetun joulumielen onneksi löysin joulupäivänä lenkkipolulta. Ja illalla meijän hostellissa järjestettiin jouludinneri. Olihan melko hyvvää ja kivvaa vaihtelua tälle melko rajoittuneelle ruokavaliolle. Oli kinkkua ja kallaa, salaatteja, pottuja ja kaikkee. Pitihän sitä joulua mun sitten vähän bailata ja nyt kärsin krapulaa. Kuullostaapa siltä, että mun olo täällä on vaan yhtä krapulaa. No teen mää muutaki.

Jouludinneri

Yst terv Mari