Jätettiin siis Byron Bay rantoineen taakse ja lähdettiin bussilla kohti Brisbanea. Ensivaikutelma kaupungista oli betoninen. Joka puolella rakennetaan uutta ja tämä kyllä jotenkin tuntuu ehkä vähän niinku joltain suomalaiselta kaupungilta. No ei nyt ihan, mutta jos oikein haluaa kuvitella, pistää silmät kiinni ja korvat tukkoon, niin tämähän on ihan ku Oulu.
Asutaan nyt ainakin aluksi Base Central Hostellissa. Eikä olla jäämässä. Muuten ihan jees, jos kaikkialla ei olis niin saastaista. Eniten kammoksuttaa keittiö. Se on aina ihan täynnä ja joka puolella hirveä siivo. Otettiin kuva tiskisienestä, joka on varmaankin puoliksi sitä tuttua turvallista keinotekoista sientä ja puoliksi siihen aikojen saatossa kerääntynyttä sienikasvustoa. Näillä sitten astiat puhtaaksi, kyllä!
Ollaan kahdeksan hengen tyttödormissa. Kun astuttiin huoneeseen ekan kerran, oli meitä vastassa vain tämä yksi huonosti englantia sopertava korealaistyttö. Kysyttiin häneltä sitten, että onkohan tässä lähellä jossain Colesia (suosimamme ruokakauppa). Hän yllättäen lähtikin sitten näyttämään sitä meille kädestä pitäen. Kun päästiin kauppaan, hän sanoi lähtevänsä tapaamaan ystävää. Hyvästiksi heilautin kättä, johon tämä läimäytti kömpelön high fiven. Tämä samainen tyttö kertoi myös saaneensa töitä: hän pesisi autoja. Muilta dormin tytöiltä kuultiin, että tytölle ei välttämättä ole ihan tullut selväksi, että työasunahan on bikinit. Ilman kunnollista englantia tää aika Australiassa olis varmaan niin paljon jännittävämpää.
Meidän piti etsiä töitä, mutta ei olla nyt ihan täysillätäysillä yritetty. Maanantaina ajateltiin aloitella täysillätäysillä yrittämään. Käytiin me kuitenkin hankkimassa itsellemme paikallinen alkoholipassihommeli eli RSA. Homma oli kyllä aika naurettava. Opettaja paapatti edessä 1,5 tuntia ja erikseen käski kirjoittamaan paperille kaikki kokeessa kysyttävät asiat. Kokeessa nuo samat lauseet siirsi sitten uudestaan toiselle paperille. Ja yllättäen molemmat saatiin 100% oikein, ollaan vaan niin hyviä!
Oltiin eilen juomassa. Pakko mainita tämän maan baarikäyttäytymisestä sen verran, että täällä miehillä on (olivat ne sitten paikallisia tai muualta) mielenkiintoinen tapa, että suurinpiirtein ku on saanut nimen kysyttyä niin heti ollaan seuraavana työntämässä kieltä sun kurkkuun. Ahistavaa oikeesti, ku monesti tyyppi, jonka kanssa on sattunut olemaan juttusilla, ei sen kummemmin herätä suurta mielenkiintoa. Viidessä sekunnissa pitäisi olla jo jatkamassa matkaa tai muuten tämä tyyppi on jo tekemässä sulle henkilökohtaista suutarkastusta. En tiedä päteekö koko maahan, mutta ainakin meidän kokemuksen mukaan tällaisia action man -tyyppejä täällä löytyy tuhottomasti. Tai sit liikutaan väärissä baareissa.
Aamulla piti vaihtaa hostellia ja oltiin kyllä rehellisesti sanottuna vielä aika päissään kello 10, kun piti checkata ulos. Rinkat selässä käveltiin 1,5 kilometriä, oli kuuma, olo oli humalainen, nauratti ihan sikana, selkään sattui, taas naurettiin hysteerisesti, sattui vielä enemmän. Päästiin perille. Ja tykätään tästä hostellista niin paljon enemmän. Ainut huono puoli tässä hostellissa on se, että täällä ei yllättäen saa juoda missään. Pilveä saa kyllä näköjään poltella kattotasanteella päivät pitkät, mutta ehdoton ei alkoholille. Jos jää kiinni, saa heti häädön. Dormissamme asuu 14 muuta, ja on ihanaa olla välillä dormissa, missä ei ole pelkkiä tyttöjä. Edellisen hostellin tytöt oli mukavia joo, mutta ollaan huomattu, että kyllä sekadormeissa on hauskempaa. Pojat heittää hyvää läppää ja jotenkin fiilis on rennompi. Hauskoja tyyppejä vaikuttaa täälläkin olevan.
Meidän sänkyjen vieressä on ikkuna upealla näköalalla. Meillä on oma citypuutarha, missä kasvaa ainakin kahdeksan rikkaruohoa. Ihanaa, että vaikka on kaupungissa on silti niin lähellä luontoa.
Yksi huonekaverimme kertoi, että tässä hostellissa on paljon porukkaa, jotka asuu täällä tosi pitkiä aikoja, kuukausia. Ja sen vuoksi täällä porukka tuntee toisensa tosi hyvin. Ilmapiirissä ero edelliseen hostelliin on suuri. Jo tänään on tullut juteltua useamman ihmisen kanssa kuin koko kolmen päivän aikana edellisessä. Tapasin hauskalla tavalla erikoisen tyypin Uudesta-Seelannista. Tyyppi ottaa täällä päikkäreitä missä sattuu ja hyvin mielikuvitksellisissa asennoissa. Hyvät unenlahjat. Lisäksi se taitaa olla kokoajan jonkun aineen vaikutuksen alaisena. Saattaa selittää välikuolemat. Se myös yrittää iskeä yhtä suomalaista tyttöä täällä. Ei kuulemma ole tullut kovin paljon vastakaikua yrityksistä huolimatta, joten hän pyysi, että opettaisin sitä sanomaan jotain suomeksi. Opetin sen ensin sanomaan "Terve, sotanorsu!", mutta lopulta opettajana tyydyin siihen, että oppilaani osasi sanoa lähes virheettömällä aksentilla "kaunis". Toivottavasti tärppää.
Kun aloitettiin kirjoittamaan tätä blogia, päätettiin, että tästä ei tule sitten samanlainen happy-happy-joy-joy-blogi, ku joistain niistä matkablogeista, mitä ollaan luettu. Jos vituttaa, niin siitä pitää kirjoittaa ja kun meillä menee hermot toisiimme, niin ei sitä tartte salata täältäkään. Ekalla viikolla Sydneyssa meillä oli yhtenä päivänä semmonen aamupäivä, jolloin oltiin vähän karvat pystyssä, mutta sekin meni ohi itsestään. Sovittiin, että jos jokin mättää, niin siitä pitää sanoa. Kummatkin ollaan varsin vahvaluonteisia ja ollaan totuttu tekemään asiat omalla tavalla. Onkin aika yllättävää miten vähän meillä on ollut ns. huonoja hetkiä, vaikka vietetään toisen kanssa aikaa 24/7. Tänään ei olla muuta tehtykään kuin naurettu. Aladdinille ja Jafarille, eilisillalle, jalkakarvoille, puutikkujen järsimiselle ja ukulelelle. Kun tänään hengailtiin kattotasanteella auringon laskiessa olo oli vaan niin hyvä. Voisi sitä elämässä asiat olla pikkasen huonomminkin. Hei kaikki, olen onnellinen.
Karoliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti