Meijän hostellin viimisin hittituote on ukulele! Tosi monella on semmonen. Katolle ko menee niin siellä yhtä aikaa soittelee pari tyyppiä ukulelea ja muutama kitaraa. Hirveän montaa biisiä pojat ei vielä ukulelella osaa soittaa. Kaikista parhaiten niiltä luonnistuu Somewhere over the rainbow, joten sitä kuulee melko repeatilla. Ei se kyllä haittaa, ainakaan vielä. Tuolla ne kävelee pitkin käytäviä ja soittelee. Superia!
Vanahana kassatätinä haluan kertoa paikallisista ruokakaupoista. Suurimmat ketjut on Coles, joka on punanen kauppa ja Woolworths on vihiriä. Kummallista että löydän itseni aina siitä punasesta kaupasta. Coles on värimaailman lisäksi parempi kauppa halvemmilla hinnoillaan ja valikoimaltaan ja kai se on jotenki kotosta ko se alkaa samalla kirjaimella ko Citymarket. Paikalliset Pirkka ja Euroshopperki on todettu laatumerkeiksi! Itsepalvelukassat on aivan huippujuttu ja löytyy myös kassoja joille saa mennä alle 12 tavaran kanssa. Kohta ne tulee varmaan jo Suomeenki, mutta toivon ettei ihan vielä niin kaikilla opiskelijatovereilla ois työpaikka. Ensimmäinen kerta itseppalvelukassalla oli aika jännittävä, mutta totesin että eipä siinä voi juuri mitään tehdä väärin. Varsinki jos on yli neljä vuotta opetellu skannaamaan viivakoodeja. Kuitit täällä on ihan tuhottoman pitkiä! Ku ostat yhen paidan niin saat pussin täytteeksi 45senttiä pitkän kuitin. Niissä on suhteellisen samat tiedot ko Suomessaki mutta joka rivin jälkeen on välilyönti. Eikö ne tiiä että kuittirullat on kalliita?
Meillä oli myös lemmikki. Hämähäkki jonka nimi oli Spidy! Spidy oli melko mini ku sen jalkojen etäisyys oli vaan 7 senttiä. Kyllä se oli paljon vaarallisemman näkönen ku suomalaiset hämppikset. Spidyn metsästyksessä kesti tovi ja ajatus siitä että pitää nukkua sen kanssa samassa huoneessa ahisti. Hyvänä ideana joku ehotti, että Spidy ois oikeesti jääny asumaan yhteen nurkkaan lasin alle. Tultiin siihen tulokseen, että ehkä Spidyn paikka on jossain muualla, koska joku kännissä kumminki kaataa sen lasin nurin. Mulle ei ihan Spidyn kohtalo selvinny, mutta tiiän että se jäi henkiin.
Tiistai oli superahistuksenmaksimaalihuipennuspäivä. Aivan jäätävästi vitutti ettiä töitä. Ahisti ja nälätti ja oli liian kuuma ja kaikkia. Eipä siitä työnhausta sitten juuri mittään tullu. Mutta pienellä avustuksella meille napsahti tänään työpaikka! Siis semmonen josta saa ihan rahaaki. Ihanaa ko voi alkaa käyttään aussitiliä. Joudutaan kyllä lähteen Brisbanesta. Mennään pohjosempaan Gladstone nimiseen paikkaan töihin. Se on melko pieni, mutta voi olla ihan kivaa vaihtelua kaupunkielämälle. Mää muutan maalle! Gladstone on rannikolla niin pijän peukkuja että sieltä löytys kunnon rantsu. Brisbanessa ei oo rantaa ko tunnin matkan päässä. Ois myös kiva jos tulis niitä rantakelejä. Työ on hotellissa tai motellissa, jossa myös asutaan. Työnkuva on jotain baarihommaa ja se selkenee tarkemmin ko päästään sinne. Me mennään sinne junalla joka on myös kivvaa vaihtelua bussissa istumiselle. Junan turvasäännöt on melkeen yhtä kireät ko lentokoneessaki. Pitää olla tietty määrä laukkuja, käsimatkatavarat sijotetaan penkin alle eikä saa viedä vaarallisia aineita.
Anteeksi. Oon sanonu anteeksi varmaan tämän kuukauden aikana useammin ko koko elämäni aikana. Karon kanssa valmistettiin pikakahvia ja hipasin sitä maitopurkilla niin pyysin anteeksi. Anteeksi pyydetään myös jos ei tajuta heti väistää oikealle puolelle käytävällä tai oikeastaan ihan missä tilanteessa vaan anteeksia voi käyttää. Välillä ärsyttää se, varsinki ko pyytelee anteeksi Karolta koko ajan. Se on melko ilimanaikusta ja vois ennemmin käyttää sitä perussuomalaista OHO, mutta ei ku sorry vaan.
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti